sunnuntai 1. maaliskuuta 2020

Kylässä

Pinkkitassun Priscilla eli Pihla

Reilu viikko sitten kävin kylässä Noomin ja Santerin tyttärellä Pihlalla. Olin hakenut Hartsan sturdin lainaksi Pihlalle rotukissojen esittelynäyttelyyn ja vein sturdin Pihlalle tutustuttavaksi jo ennen näyttelyä. 

Saapuessani paikalle ei kestännyt kuin hetken ennen kuin Pihla nosti tassunsa polvelleni ja katseli kasvojani tarkoin. Olen varma, että hän tunnisti minut. Syntymäkotinsa mamman. Hartsan sturdi otettiin vastaan kiinnostuneena ja se tuntui miellyttävän kovin. Myös yläpeti, jota Hartsa harvoin käyttää. 








Pihla kävi tutustumassa näyttelytouhuun ja tarvitsi sitä varten oman näyttelyhäkin. Itse näyttelyssä Pihla oli oikein reipas tyttö. Eläinlääkärin tarkastuksessa lähti tosin pöydältä karkuun, mutta saatiin kiinni nopeasti. 

Pihla harrastaa akvaarionhoitoa, eikä ainakaan vielä ole aloittanut uimaharjoituksia.  Lisäksi hän on aktivoinut emäntänsä ja yhdessä he harrastavat lelujen tiputtamista ja noutamista. Pihla tiputtaa ja emäntä noutaa. Ihana Pihla. 

4 kommenttia:

  1. Ihana Pihla ♥ Hän oli jo pikkuisena sellainen kiltin oloinen söpöliini. Hyvä juttu, että on yhteisiä harrastuksia emännän kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, hän oli ja on kiltti söpöliini :) Yhteiset harrastukset lähentävät!

      Poista
  2. Ihastuttava Pihja ♥ Kaunis kuin mikä ja selvästikin reipas kissa kaikin puolin ♥ Harrastuskin on oikein hyvä, ellei se laajene muihin esineisiin lelujen lisäksi. Sekin kun on mahdollista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarina ei ainakaan kerro, että olisi laajentunut. Toivotaan ettei!

      Poista

Kur! Kiitos kommentistasi.