sunnuntai 1. elokuuta 2021

Eräänä kauniina päivänä

 Triolan täti ja Naukulan Mamma matkustivat

Eräänä kauniina sunnuntaipäivänä Triolan täti ja minä, Naukulan Mamma, lähdimme kesäretkelle. Polkaisin aamutuimaan pienen kulkuneuvoni liikkeelle ja kävin poimimassa tädin mukaan ja sitten me lähdimme. Matka sujui jouhevasti rupatellen, eikä eksytty kertaakaan. (Toki ajoin Triolan tienristeyksen ohi, mutta siitä ei puhuta)

Perillä meitä odottivat herrasmiehet Arttu (Hertan poika), Figo, sekä K ja tietenkin Henna. Kuvasaldoa luonnollisesti kertyi ja Arttu on jo vierailusta uutisetkin toimittanut. 

Ehkä huomaan teidät, ehkä en. 
Olisi vähän päivystettävää täällä tarhassakin, 
tuumaa Arttu. 

Arttu tutustuu sisustusinfluenser Nilssonin
mielenkiintoisiin sisustusvinkkeihin.  

Kissanminttu todettiin tuoreeksi. 

Puhuiko joku kissanmintusta? 

Ai tämäkö se nyt on sitten se uutisstudio?

Kyllä sillä lapsella on vilkas mielikuvitus, tuumii Figo. 

Vaan on se lapsi terve silloin kun se leikkii. 

Voishan sitä itsekin tässä vähän...

On tää aika hyvä majakin. 


Me syötiin hyvin, leikittiin, rakennettiin maja ja toiset toimittivat uutisiakin. Lisäksi meikämamma istui kissanminttukasaan ja oli tyytyväinen kun Arttu tuli viereen hengailemaan. Lisäksi vaikutti hyvinkin siltä, että Arttu muisti ainakin kamerani äänet ja vastasi niihin todella usein. Kaikkinensa ihana päivä. 

Kiitos Arttu, Figo, K, Henna ja Triolan täti! 

(Arttu on Hertan poika, Pinkkitassun U-pentueen Ursus. Ruskeatabby eurooppalainen eli EUR n 22, Figo on 13-vuotias Artun kämppis, sinitäplikäs Ocicat, diplomaattien diplomaatti)

10 kommenttia:

  1. Oi kun huristelitte autolla kivaan paikkaan! Ainakin oletan että se oli auto eikä jokin muu esim kaksipyöräinen :D On ne komeita poikia Arttu ja Figo ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos Sulolta kysytään, niin matkustettiin sillä pölynimurilla. Ihanaan paikkaan löysimme ♥

      Poista
  2. Ooh, ootta vieraillu komeiden poikien luona. Hertta oli taatusti tyytyväinen kun sai kuulla omalta mammalta suoraan poikansa kuulumisia ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, vaan niin on kiire Hertta-äipällä kuin pojallaankin, että hätäisesti ehti terveiset lukea ennen kuin piti mennä tarhaan.

      Poista
  3. Kiitos kun kävitte ja toivottavasti teette vastaavan retken toistekin! Meillä oli aivan huippu päivä!

    Sitä pojat kyllä miettivät, että mitä se puhe oli Nilssonin ei-toivotuista sisustusvinkeistä, kun Ananimalabit on edelleen lattialla! Sekö se nyt on hyvää sisustusta sitten?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti tullaan! Nilssonin sisustusvinkkeihin en pysty ottamaan kantaa, kun en aina tiedä sitäkään koska taulut ovat Sulon mielestä suorassa ja mistä kohdin vääriä asioita vääristä paikoista pitää rämpyttää alas.

      Poista
  4. Meidän mami noudatti vinkkiä ja kävi katsomassa samoja kissaherroja viime viikolla. Ovat kyllä molemmat niin hurmaavia että! Figoa sai rapsuttaa ja Artulle antaa pusuja 😻🤎💙

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi oi, te olette päässeet ihan rapsutusasteelle! Se on erinomaista se. Pussailut myös.

      Poista

Kur! Kiitos kommentistasi.