maanantai 14. toukokuuta 2012

Kevätesikkoja

ja kotileijona

Nyt ovat Naukulan kevätesikot kukkeimmillaan. Tänä keväänä mukaan on istutettu muutama valkoinen ja tumman punainen. Jos leviävät yhtä hyvin kuin nämä vaaleankeltaiset, niin kohta on hieman värikkäämpää.


Naukulan kotileijona tutustuu kevääseen sekä ulkoilutarhassansa että pihalla. Yleensä ei kyllä pihalle ilman valjaita pääse, mutta kerran pääsi lumien sulaamisen jälkeen. Jotenkin tuntui siltä kuin tassu olisi noussut sillä kerralla kevyemmin?

15 kommenttia:

  1. Melkoinen esikkomeri teillä. Helmikin näyttää nauttivan näkemästään.
    Voit hyvinkin olla oikeassa siinä että tassu nousi keveämmin ilman valjaita. Vapaus viekoittelee ja houkuttelee Helmi-neitiä...

    VastaaPoista
  2. Kevät taitaa keventää myös kissan tassuja. Lieneekö Helmissä hortonomin vikaa, kun näyttää noin huolellisesti tarkastavan istutusten tilan.

    VastaaPoista
  3. Eipä ihme että Helmi viihtyy pihalla, siellähän on aivan mahdottomasti noita ihania esikoita!!! Kai ne valjaat vähän haittaavat liikkumista, vaikka Helmi onkin sopeutunut valjaisiin esimerkillisen hyvin. Helmi voisi harkita opetusvideon tekemistä muille kissoille, sillä useimmille valjaisiin tottumattomille aikuisille ne tuottavat aika paljon päänvaivaa, muista ruumiinvaivoista puhumattakaan. Helmi on niin hyvä näyttämään kaikkea muutenkin ;-) Se voisi näyttää: ja tästä laitetaan jalka, ja nyt kiinnitetään remmi näin ja sitten hihna ja nyt mennään ulos näin...

    VastaaPoista
  4. Aivan mahtavat esikot! Helmi, vapaana kulkija!

    VastaaPoista
  5. Mahtavat! Eilen kiertelin meidän pihalla ja taisi esikoissa olla 3-4 kukkaa...
    ... ja Helmi Nauttii!!

    VastaaPoista
  6. Esikoita on ilmassa. Minäkin olen vallan ihastunut esikoihin blogien katselun myötä. Ja vein viime viikonvaihteessa suvilystipaikkaan tuollaisia vaaleankeltakukkaisia taimia. (Niitä on runsaasti levinnyt meidän taloyhtiössä kukkapenkeistä nurmikolle, ja ajattelin, ettei ole kiellettyä kaivaa muutama taimi nurmikolta.) Luulen kyllä, että oikeassa olet. Siis helmin tassu nousi kevyemmin kuin valjaissa.

    VastaaPoista
  7. Kaunista on! Leijona ♥ Ja on se hauska tuo patsaskin ;)

    Meilläkin oltiin tänään kylvötöissä. Toiseen erään tuli kauraa kissoille ja toiseen kukkasen siemeniä. Saa nähdä alkaako sieltä nousta mitään ;)

    VastaaPoista
  8. Onpas Naukulassa kaunista - niin keväistä ellei varsin kesäistä ja mikä ulkoilumahdollisuus Helmillä onkaan!

    VastaaPoista
  9. Kylläpä on kaunista ja keväistä! Upeita esikkoja, näyttävät viihtyvän hyvin :) Täällä kevätesikot vasta aloittelevat nuppujen tekoa.

    VastaaPoista
  10. Myrsky: Niin on, ja senkun leviää! Onneksi Helmin jalka nousee nykyään valjaissakin ihan kiitettävästi, tai oikeastaan on noussut kyllä lumensulamisen jälkeen muutenkin.

    Millan: Siltä vaikuttaa! Viljelmät on aina tarkastettava :)

    Saila: Helmi kyllä tarvitsisi Ransun mukaan siihen videoon. Ransu voisi näyttää miten se jalka nostetaan itse, ihan ilman apuvoimia!

    Cheri: Esikkoja riittää! Muu kasvillisuus on sitten vähän hillitympää...

    Tasha: Kiitos!

    Kirsikka: Helmi todella nauttii. Onhan jo se plussaa, että mammaa voi nyt komentaa avaamaan kahta ovea ulos, siis ikkunaa ja ovea :)

    Paula: Ja jos haluat lisää keltaisia esikon taimia, etkä voi nurmikolta kaivaa, niin täältä voi tulla hakemaan!

    Musta ja Harmaa: Niin, Helmi Jellonakukka Orvokki Naukula :)

    Henna, Friede ja Figo: Jutelkaa viljelmille päivittäin mukavia? Josko ne siitä?

    Lissu: Kiitos! Kyllä Helmi nyt ulkoileekin aika reippaasti ja usein!

    VastaaPoista
  11. Linda: Kyllä ne kohta sielläkin puhkeavat kunnolla kukkaan! Kevään tuloa ei voi estää :)

    VastaaPoista
  12. Naukulassa on perin sievää niin kukkasten kuin kotileijonankin puolesta. Ihastuttavan keväistä tunnelmaa tässä postauksessa :)

    VastaaPoista
  13. Ella: Kevät on parasta aikaa :) !

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.