maanantai 15. huhtikuuta 2019

Scandinavian Winner -kissanäyttelyssä

Viikonloppu Turussa

Tiettyihin kissanäyttelyihin pääsee vain, jos on jo kerännyt tietyt tittelit.  Pennuilla on hieman helpompaa. Jos on esimerkiksi ollut pentuaikana (4-7 kk) yhden kerran oman kategoriansa tuomarin paras pentu, niin se riittää. Meille tämä tuli mahdolliseksi jo Hertan ensimmäisen näyttelyn myötä. Koska en ole vastaavassa näyttelyssä (siis Scandinavian Winner) ollut koskaan kissan kanssa, halusin heti osallistua. Selvää oli myös, että ajaisin molempina päivinä edestakaisin Turkuun. Matkaa kertyi päivässä 340 kilometriä ja kaasujalka meinasi jo krampata. 




Omassa näyttelyhäkissä. 
Kun minä olin paikalla Hertta oli esillä, 
kun olin muualla Hertta oli mennyt valkoisen satiinisen pohja-alustan alle, 
fleecepeiton päälle nukkumaan. 


Tuomarin pöydällä. 
Kuva: Tarja-Leena Sillasto. 

Kissanäyttelytavarat - kissa boksissa ja muut kestokassissa. 
Mukana myös kokoontaitettava tuoli. 
Tuomarillamme oli vain kaksi pentua arvosteltavana, kaikkiaan kisoissa oli 11 kategorian 3 pentua. Hertta sai erinomaiset arvostelut, mutta hävisi Tuomarin Parhaan valinnassa ihastuttavalle pronssinväriselle Mau-pojalle. 

Kaikkinensa mukava reissu. Ensimmäisenä päivänä saimme matkaamme mukaan valokuvaajaystävämme ja sunnuntaina kanssamme kotiin tuli Kermakupin emäntä Ruusun kanssa. 

Seuraavaksi sitten suuntaamme kohti Ylöjärveä lauantaina 25.5. Pieni näyttelykärpänen on nyt purrut. Lisää kisatunnelmia ja kuvia tulossa myöhemmin. 

13 kommenttia:

  1. Reipas ja vauhdikas pikku-Hertta, hyvin meni!

    VastaaPoista
  2. No huh, melko puuduttavaa suhata ees taas Turun motaria :-D Mutta ihana Noomi, eiku Hertta, menee ihan nimet sekaisin! Niin söpö tuossa tuomaripöydällä (ootte molemmat aika söpön näköisiä ;-)) Pronssinvärinen mau-poika kuulostaa niin hienolta, että ehkä hänelle häviäminen ei ollut Noomista järkyttävää. Olisi ollut kiva nähdä teidän näyttelymenestystä! Onnea tästä ja onnea tulevaan koitokseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli puuduttavaa, mutta onneksi oli hyvää seuraa!

      Poista
  3. Hienosti teillä on mennyt, reipas Hertta ♥ Tuomarin pöydällä taisi kyllä vähän jännittää molempia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, molempia jännitti. Jos minua ei jännittäisi, niin ei sitten Herttaakaan. Siihen pyritään.

      Poista
  4. Hyvin teillä meni, mutta kukahan teillä oli tuomarina? Hertalla on varmasti loistava ura edessä ja jokainen näyttelykerta tuo nuorelle kissalle lisää kokemusta ja varmuutta.
    Mekin tullaan Maijan kanssa Ylöjärvelle ja toivottavasti sieltä tulee ne puuttuvat sertit ja näin saadaan kissan näyttelyura päätökseen!
    Hyvä Hertta, olet tosi kaunis kissa. ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli tuomarina hollantilainen Ad de Bruijn. Nähdään Ylöjärvellä!

      Poista
  5. Olet jo niin pro näissä matkoissa ja näyttelypaikkojen hommissa!

    VastaaPoista
  6. Tuhatjalka-Hertta on ihana! Vähän kun tulee ikää lisää ja kokemusta, niin hurmaa kaikki tuomarit täysillä eikä pojat hypi silmille 😻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kun tulee tarpeeksi ikää, niin pojat ovat eri luokassa ;)

      Poista
  7. Winnerit ovat kyllä omanlaisensa kokemus! :) Mutta voi että miten aikuismaiset kasvot Hertalla on ollut jo tuossa iässä ♥

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.