sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

Kissabloggaajan arkea

Kamera kädessä

Kotona pitäisi liikkua aina kamera, tai ainakin puhelin, kädessä. Koskaan ei tiedä koska tulisi hyvä kuva tai vaikka potretti talouden kolmesta kissanaisesta. 


Jos unohtaa jomman kumman kun on tärkeitä asioita* meneillään ja käy pikapikaa hakemassa lähimmän käteensä voi tilanne olla jo ohi. Tai ainakin sillä lailla muuttunut, että yhdeltä puuttuu pää, yksi on kääntänyt takapuolensa ja yksi lähtee käpälämäkeen varsin vauhdikkaasti. 

*tärkeä asia = meille tuli uusi vessakaappi. Mamma osti ihan itse. 

14 kommenttia:

  1. Hienosti ostettu kaappi! Käytetäänkö sitä myös? Ps. Tuttu harmitus ettei kameraa ole käsillä kuin pitäisi. Eilenkin olisin saanut hienon yhteiskuvan....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaappia on käytetty heti kun sain sen kasattua. Erinomainen ostos, vaikka kyllä sieltäkin hiekkaa ulos tulee kun lennokkaasti asiansa hoitaa.

      Poista
  2. Onpa muuten todella hieno vessakaappi! Ooh.
    Kuva on ainakin hyvin kissa-arkea kuvaava :-D Niillä on niin hirveästi tekemistä koko ajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vessakaappi on mitä mainioin. Ja tekemistä totisesti riittää! Joka päivä. Ainakin silloin kun ei nukuta.

      Poista
  3. Tuo on niin tuttua=)
    Ja tosi kiva uusi vessakaappi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti on, ainakin sellaisissa perheissä missä on nelijalkaisia!

      Poista
  4. Jep, joskus tekisi mieli kotona liimata kamara itteensä... Niiiin paljon menee ohi. Mutta joskus on ihan kiva saada tilanteita vain yksityisesti ♥
    Hyvin ostettu kaappi ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi niitä yksityisiäkin tilanteita riittää.

      Poista
  5. Niin siinä käy! Ja viimeistään kuvanottohetkellä joku kääntää päänsä, jos siihen asti menikin hienosti :D

    Hyvännäköinen kaappi! Mistä se on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaappi on ostettu Peten Koiratarvikkeesta (netista), myymälöitäkin heillä on, ainakin Tammistossa.

      Poista
  6. Niin tyypillistä! :-D Tai sitten kun on sattumalta kamera käsissä ja saa maailman hienoimman otoksen, niin asetukset ovatkin ihan pielessä ja lopputuloksena on pelkkää mustaa mössöä! :-o (Vaikka olisi onnekkaasti muistanut ottaa linssinsuojuksen pois...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, sitä se arki on! Vaikka kyllä sitä joskus onnestaakin.

      Poista
  7. Jep, tommosta on meilläkin, kih hih.

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.