perjantai 8. toukokuuta 2020

4.5.2020

Pinkkitassun U-pennut

Maanantai-iltana se tapahtui. Pinkkitassun U-pennut syntyivät Hertalle. Mutta ennen kuin mennään itse asiaan, niin kerron hieman illan kulusta. 

Päätin työpäivän normaaliin aikaan, työpäivän jälkeen kävin hakemassa Kermakupin kissalasta kielopaakkuja. Kotiuduttuani heittäydyin hetkeksi sohvalle ja puhuin ystävän kanssa puhelimessa. Hertta oli sylissäni. Kun hänelle tuli kuuma katsoin hetkeni koittaneen ja lähdin istuttamaan kieloja takapihalleni, edesmenneen Helmi-kissani kuuluisan ruohotupon lähelle. Istutushommissani näin pienessä metsikössä olevan jonkinlaisen styroksiroskan ja kävin noukkimassa sen pois. Päätin viedä sen roskiin samoin tein. Kun lähdin roskikselle kaikki oli ihan normaalisti, kun tulin reilun minuutin kuluttua takaisin, Hertta oli kadonnut. 

Pelästyin ja yritin huudella ja etsiä häntä joka puolelta Naukulaa. Ei löytynyt. Kolmikko Sulo, Namu ja Noomi katsoivat touhuani ihmeissään, eivätkä tehneet elettäkään auttaakseen vaikka kuinka pyysin: "Etsi Hertta!". Vihdoin ja viimein löysin Hertan pinkistä kissapedistä sänkyni alta ja Hertta ponnisti. Otin puhelimen käteen ja soitin kasvattajalle, hän lähti matkaan heti. Puhelimen lokista näin, että soitin hänelle kello 20:04. Ensimmäinen pentu syntyi klo 20.27.

Kasvattaja saapui paikalle ja Hertalle syntyi vielä kolme pentua. Valitettavasti viimeinen pennuista jouduttiin lähettämään sateenkaarisillalle päivystävällä eläinlääkäriasemalle heti syntymän jälkeen. Hertta mitä ilmeisemmin ymmärsi, että pennulla on synnynnäinen vika, jota ei voi korjata, eikä hän kiinnittänyt pennun poislähtöön huomiota. 

1 vuorokauden ikäiset


Pennuista punainen on ainakin poika, kahden muun sukupuolta hieman vielä arvuutellaan. Helppoa se nimittäin ei ole! Hertta ja trionsa voi hyvin ja  ruoka maistuu. Kaikille! Pentupesä johon sain Hertan siirrettyä synnyttämään on makuuhuoneessani ja pysyykin siellä vielä tovin. Isomummu Namu on livahtanut huoneeseen ensimmäisenä, kovasti kurnutellen hän juoksi suoraan pesälle tervehtimään kauniisti Herttaa. Seuraavaksi rohkaistui Noomi-mummi ja hänkin on tervehtinyt tytärtään. Sulo puolestaan, no, Sulo on vielä vähän varovainen. Eihän sitä tiedä mitä tuollaiset palleroiset voisivat tehdä. Jos vaikka kimppuun hyökkäisivät. 

1 vuorokauden ikäiset



Täällä siis kaikki hyvin, vaikka yksi pieni U-pentu meitä nyt pilvenreunalta katselee. Kuten erään Pinkkitassun emäntä sanoi osuvasti, pienen kissanpennun elämänlanka on niin kovin hauras. 

20 kommenttia:

  1. Onnea pennuista! Nopeaa oli toiminta että hyvä kun olit lähellä ja tajusit että jotain on meneillään! Ihana kun Namu ja Noomi ovat tukemassa nuorta äitiä ❤️ Sulon tehtävä on vartioda ei osoittaa tunteitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, oli kyllä aika salama-alku, yhtään ei Hertta varoitellut tai antanut merkkejä. Ihanasti sanottu Sulosta :D

      Poista
  2. Onnea koko Naukulan väelle uusista pennuista!
    Hertta on mainio mamma ja vanhempi polvi neuvoo ja auttaa. ❤️ Sulo ottaa varmaan ohjat sitten, kun pennut lähtevät liikenteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia! Namu käy kuiskuttelemassa jotain Hertalle harva se päivä (kun vaan pääsee livahtamaan pentuhuoneeseen raksut silmissä kiiltäen)

      Poista
  3. Ihanat ja kauniit pennut, ja voimia sekä osanotto pikkuisen menetyksen johdosta teille kaikille. Satumaisen kauniit pennut Hertta ponnistikin. No, äitinsäkin on satumaisen kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. He ovat kyllä komeita poikia ja komea oli heillä isäkin!

      Poista
  4. Isot onnittelut somista pennuista ♥ ♥ ♥ Onneksi äipällä ja kolmikolla on kaikki hyvin. Ja ehtivät maailmaan juuri ennen emojenpäivää ♥

    VastaaPoista
  5. Paljon onnea kolmesta pennusta ja osanotto yhdestä menetetystä. Kolme pentua on varmaan Naukulassa erinomainen pentuluku, puolta pienempi kuin edellinen pentue ja melkein puolta pienempi kuin sitä edellinen pentue.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paula! Kolme tuntuu oikein hyvältä lukumäärältä, vaikka se neljäskin olisi meille hyvin sopinut. Luonto vaan päätti toisin.

      Poista
  6. Onnittelut ihanista raitapaidoista emolle ja kaikille osallisille! Nuo kuviot on jotain niin hienoa. <3 *_*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ruskeatabbyjen kuviot ovat kyllä uskomattomat.

      Poista
  7. Onnitteluni raitapaita-pentusista! ♥️
    Kävinkin jo aiemmin viikolla Pinkitassun sivuilta utelemassa pentu-uutisia, kun blogisi ei ollut vielä päivittynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihania tabbyjä tuli. Vähän hitaasti on nyt blogi päivittynyt.

      Poista
  8. Oikein suuret onnittelut emolle ja muillekin näin äitienpäivänä ja osaanotto täältäkin pienen menetyksen johdosta. <3

    VastaaPoista
  9. Onnea Hertalle ja teille kaikille! <3 Surullista, että yksi pienistä siirtyi pilvelle, mutta onneksi kolmikko voi hyvin. <3

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.