sunnuntai 31. toukokuuta 2020

Uusi näyttely alkanee syksyllä

Maalailua

Erityisesti Sulo kunnostautuu maalailemalla ikkunoita. Nenätaidetta harrastavat kaikki ja siihen soveltuvin on keittiön ikkuna. Nyt kun parvekelasit on (vihdoin) pesty, voi sitten syksymmällä aloittaa puhtaalta pöydältä vai pitäisikö sanoa kanvaasilta. 

Lasien pesun yhteydessä siirtelin hieman kalusteiden paikkoja. Eihän ne nyt varsiaisesti noin parhaimmilta näytä, mutta kun kissat tykkää. 









Itkeeköhän ne pojat jo?


Tuo korkein kaluste siirtyi seinänvierustalta keskelle ja siitä on tullut sen jälkeen erittain suosittu. Niin suosittu, että siitä tulee välillä jopa kinaa. Myös matalamman pöydän alla on kissoille makuualunen ja se on erityisesti Sulon mieleen. Namun mielestä korkein kuuluu kuningattarelle, eli hänelle itselleen. Noomi pitää tuosta kissamökin yläterassin vihreästä ja kieltämättä se hänelle hyvin sopiikin. 

Onneksi syksyyn on vielä aikaa, joten taiteilija(t) saa kerätä luovuutaan torkuilla parvekkeella ja muualla. 

6 kommenttia:

  1. Selvästi viihtyisä parveke! Ja hauskasti siellä on nyt kahden kerroksen väkeä :-)

    VastaaPoista
  2. Ooh, Herttakin maltto tarkistaa parvekkeen. Jäi vaan mietityttämään, että pärjäskö pojat..?
    Hyvin osasivat kertoa miten järjestellä parvekkeen uudelleen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivä päivältä Hertta haluaisi enemmän actioniä! Pojatkin saisivat hänen mielestään jo lähteä pentuhuoneesta.

      Poista
  3. Kalustuksen vaihtaminen piristää aina, ihmisiä ja kissoja! Sulon ilme on vähän sellainen, että voisiko tuo ihminen olla edes pienen hetken kuvaamatta. 😂

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.