tiistai 8. kesäkuuta 2021

Ahkerointia kirjahyllyssä

 Pölyt pois

Kaiken leikkimisen ja sylittelyn lisäksi kyllä täällä välillä siivotaankin. Tai no, siivotaan aika usein. Imurointi kerta viikkoon ja lattioita lakaistaan joka päivä. Jostain syystä eniten kissanvessojen lähistöltä. Yleensä lasketaan, että kissoille pitäisi olla vessoja yksi enemmän kuin on kissoja, täällä on kaksi enemmän. Yksi alakerrassa ja viisi yläkerrassa ja molemmissa kerroksissa oma harja ja rikkalapio. Mutta aiheeseen. Täällä on myös kirjahylly ja siitä täytyy pyyhkiä kunnolla pölyt, siis myös kirjojen takaa, aika ajoin. Useamminkin voisi, mutta en ajatellut asiasta stressata. Operaatiossa on toki aina apulaisia. 




Kirjahyllyä on kaikkinensa neljällä seinustalla, joten tekemistä riittää edelleen. Jatkamme sitten kun meitä huvittaa. Meistä on tullut vähän sellaisia. 

8 kommenttia:

  1. Teillä on justiinsa oikea asenne tuollaisiin ei-kiireellisiin siivoustöihin. Ainahan sitä enempikin varmaan voisi, mutta on paljon mukavampaa, kun puuhailee siinä tahdissa kuin huvittaa!

    Kissanhiekkaa saa kyllä olla siivoamassa yhtenään, taikka sitä on enemmän laatikon ulko- kuin sisäpuolella!

    VastaaPoista
  2. No huh, kylläpä siellä siivotaan! En muista, koska olen pyyhkinyt pölyjä kirjahyllystä... no kaupunkikodissa sen jälkeen, kun putkiremppa oli ohi ja rakennuspölyä kaikkialla. Mutta että ihan noin vain, tavallisen pölyn takia! Eikö siihen riitä, että avaa ikkunat ja ilmavirta puhaltaa pölyt pois ;-)

    VastaaPoista
  3. Hiljaa hyvä tulee! Onneksi on apureita jeesaamassa=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuorimmaiset aina, vanhemmat saattavat olla kauneusunilla.

      Poista
  4. Helppoa kun on paljon apujoukkoja. Meillä tuo tehdään hyvin harvoin, eikä pehtooria kiinnosta kotityöt.

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.