Onnistumisia ja onnistumisia

Jaloja taitoja

Valokuvaaminen on jalo taito. Onnistuneen otoksen ottaminen on varsin palkitsevaa. Se kannustaa ja tuo hymyn huulille. Ja eikö metsästyksestäkin puhuta jalona taitona? Wilman mielestä se on ainakin sitä.

Ikävää, etteivät nämä jalot taidot välttämättä aina kohtaa. Jos yksi on onnistunut, ei se välttämättä tarkoita, että toinenkin onnistuisi.

Puolustuksekseni voin vain todeta, että vauhti oli melkoinen. Vaikka toisaalta, ei se pysähtynytkään tilannekuvaus aina onnistunut kädet hikoillen ja sydän pamppaillen. Vaikeusastetta lisäsi toki myös sohvalla seisominen.

Julkistustilaisuus

Kristallikruunu

Kai tiistai-ilta sopii juhlalliseen julkistamistilaisuuteen ihan yhtä hyvin kuin mikä muu ajankohta hyvänsä?

Siis, kuulkaa rumpujen pärinä, himmentäkää valot, ottakaa mukava asento ja antakaa mielikuvituksellenne valta. Tässä se nimittäin on, Naukulan ulkotarhan kristallikruunu!

Ja kuten arvata saattaa, Naukulan Wilma ja Helmi osoittavat äärimmäistä kiinnostusta tätä ulkotarhan kattopalkissa roikkuvaa taideteosta kohtaan.

Kehikko on Ikealaisen pallin, sydänkoristeet (vanhasta sähkökaapelista) Sekä Että -nettikaupasta, jouluvalot viime talvelta ja muut roikkuvat härpäkkeet kuvausrekvisiittaa.

Ja kappas vain, tuostahan piti tulla himmeli, mutta tulikin kristallikruunu. Jouluksi siihen on jo katsottuna punaiset "kristallit" joukkoon mukaan.

Se katto (aina vaan)

Ulkotarhassa

Tammikuussa hajotin ulkotarhan verkkokaton, kun pelkäsin mahdollisen katolta tippuvan lumen hajottavan koko tarhan. Sen jälkeen on ollut pari läheltä piti tilannetta puuttuvan katon suhteen. Vahingoilta on kuitenkin vältytty ja saalis onkin tullut toista reittiä. Nyt syksyn kovasti kolkutellessa, ei sitä kattoa vissiin enää tarvitsekaan korjata? Paitsi, että...

Ulkotarhassa on se kiipeilyteline ja Helmi sitä käyttääkin. Reitti telineen näköalapaikalle kulkee kauniisti runkoa pitkin. Ensin peffa maahan, sitten tassut kiinni runkoon ja ei kun kynsille ja lihaksille töitä! Kun vielä Villiviini on vallannut olemattoman verkkokaton niin näinhän siinä sitten kävi.

"Eipä se meijän mamma tätä korjannu."

"Mut ei se haittaa ku mä oon tääl söpö."

Koska olen päättänyt jättää korjaamisen ensi kesään, annan tämän asian nyt olla. Ehkä sitten vaihtuu vaikka koko tarha. Niin tai näin, "kristallikruunua" on jo vähän viritelty. Senhän oli tarkoitus valaista tarhaa syksyn pimeinä iltoina, jotta näen mitä sieltä tuodaan sisään. Niinpä niin.

Tunnustus

Kaunis kiitos Mustankissan tyttärelle!

Naukulaan tuli jo toinen tunnustus elokuussa! Olemme erittäin otettuja ja onnellisia näistä! Tällä kerralla tunnustus tuli Mustankissan tytär -blogista.

Tässä tunnustuksessa tulee kiittää sen lähettäjää, vastata kymmeneen kysymykseen ja lähettää tunnustus eteenpäin kymmenelle blogille ja ilmoittaa tunnustuksen antamisesta. Ja Naukulan Mamma vastaa:

1. Lempiväri: Vihreä, lila, ja itseasiassa kaikki värit mielialasta ja paikasta riippuen

2. Suosikkieläin: Hiiri, eikun siis kissa ;)

3. Suosikkinumero: Ei ole

4. Suosikki alkoholiton juoma: vesi

5. Facebook vai Twitter: Facebook - sieltä löytyy myös Naukulan Perhe

6. Intohimosi: Kissat, kirjat

7. Saada vai antaa: Sekä että. Nautin lahjojen hankkimisesta ystäville ja ilahdun aina niitä saadessani. Myös postikortin saaminen ilahduttaa.

8. Suosikkikuvio: Sydän ja tähti. Ei voinut päättää.

9. Suosikkiviikonpäivä: Perjantai, siis katkarapuperjantai.

10. Suosikkikukka: Vain yksikö? No siinä tapauksessa Kurjenmiekka. Sen kukka on kaunis vaikkakin harmittavan lyhytikäinen.

Ja tämä lähtis nyt seuraaville blogeille: Pömpsälä, Lenni ja Tommi, Paavo ja Harmi, K-blogi, Kolmen kissan kopla, Saaripalsta, Kollo, Musta ja Harmaa, Tuutusen basaari sekä Peto sängyssä.

Ja olisi taas voinut mennä useampaankin osoitteeseen, mutta ollaan kuuliaisia ja noudatetaan ohjeita!

Lauantai-illan huumaa

Suuri tyytyväinen saalistajatar

Oli tarkoitus viettää rauhallista lauantai-iltaa sohvalla television ja naistenlehtien parissa. Wilma päätti toisin. Kuinkas ollakaan, ulkotarhailu päättyi elävän hiiren tuomiseen sisälle. Siitä syntyi sitten kiljuntaa, hyppelyä, sohvalla seisomista ja vaikka mitä. Kertahan ei ole edes ensimmäinen. Suuri saalistajatar oli varsin tyytyväinen, paitsi kun huusin kurkkusuorana: "Älä tuo sitä tänne, älä tuo sitä tänne!" Taisin seistä silloin sohvalla. Kamera on kuitenkin aina lähellä, joten tässä teillekin lauantai-illan huumaa.

"No nih. Tulihan se sieltä."

"Mä voin Mamma tuua tän sulle." 

"Miks aina toi onnistuu? Ei auta nyt muu kun leikkii välinpitämätöntä."

"Mitä sä muuten siel seisot?"

"Ai miten nii mä EN SAA pitää tätä?"

Hiiri on nyt kuollut ja poistettu Naukulasta. Täällä on ainakin yksi tyytyväinen.

PS. Jos joku ei ole vielä huomannut aikaisemmin, niin Naukulan ruokapöytä on tuunattu. Siitä kunnian saa edesmennyt jäsen Onni.

Kitkemistä

ja uusia näkökulmia

Kissojen ulkotarhassakin pitää välillä kitkeä rikkaruohoja. Aina kun niin teen, on minulla varsin hämmästyneitä kissoja. Mitä toi tuolla tekee?

Wilma ei edes suostu olemaan tarhassa samanaikaisesti kanssani, mutta toimia pitää seurata tarkasti sisältä käsin. Niin yllä olevassa kuvassakin. Wilma istuu sisällä pallilla ikkunan edessä ja Helmi rötköttelee pöydällä.

Hierontahetki

Kissamaista päähierontaa

Joskus joutuu olemaan omatoiminen ja hankkimaan kissamaisen päähierontansa itse. Varsin oiva väline siihen on työpöydällä oleva kynäpurkki. Tätä päähierontaa harrastavat molemmat säännällisin väliajoin, jopa lähes päivittäin.

"Ai ai kun tekee hyvää." 

"Näitteks?" 

Myös tietokoneen kansi on varsin hyvä väline.

Wilma onneksi on vähän rajoittanut kissamaista tassuhierontaansa tämän tänä kesänä hankitun koneen kanssa.