sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Joko nyt?

Harja

Helmiä saa siis harjata parhaiten Mummo ja Eno. Minä en kyseistä kunniaa voi omiin tehtäviini luetella. Tämä ei kuitenkaan estä yrittämästä. Harjojakin on tässä taloudessa ollut jo muutamia.

Eilen kaivoin esille Wilmalla pentuaikana käytössä olleen harjan. Se on kelvannut toistaiseksi parhaiten minun käyttämistäni harjoista. Eihän sen nyt juurikaan irtokarvoja poista, mutta edistystä tämäkin.




 
Riemuvoitto!

lauantai 8. joulukuuta 2012

Pieni kissa?

Vai pitkä kissa?

Olemme aikaisemminkin blogiystävien kanssa yrittäneet verrata kissojen kokoja. Täältä löytyy yksi vertailu (< klik). Paperikassi on normaalikokoinen paperikassi. Tässä toinen vertailu (< klik). Lävikön koko on myöskin varmasti aika tunnettu.

Tämän aamun kokovertailu tapahtui keittiön "pitkällä" matolla.

Että sellainen pieni kissa täällä asustelee onnellisena! Paras venytys on luonnollisesti vielä saamatta arkistoihin. Helmi ilmeisesti vähän säästelee!


perjantai 7. joulukuuta 2012

Kotona

Jälleen

Tämä perhe on jälleen kotona saman katon alla! Ensimmäinen yö yhdessä sujui normaaliin malliin, mitä nyt kuului normaalia enemmän pienen kissan kehräystä.

Valitettavasti nettiyhteyden kanssa on ollut ongelmia, mutta nyt tuntuu pelittävän. Tänään iltasella taitaakin sitten vierähtää tovi kun luen blogiystävieni kuulumisia!

Mukavaa perjantaita kaikille! Koti on hyvä paikka.

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Lintutelkkari

Ihan paras

Mummolassa on myös kotioloihin verrattuna ihan paras lintuTV. Nam.

Television tarjonnassa on ollut pikkulintuja, puluja, variksia ja fasaaneja. Ruokaa näille tarjotaan kesät talvet. Helmikin maistaisi mielellään jotain, muttei kuitenkaan niitä isompia. Ne vähän pelottavat kun tulevat niin lähelle ikkunan taa.

maanantai 3. joulukuuta 2012

Makkara

maistuu

Mummolassa Helmille maistuu myös makkara. Mieluiten mummon kädestä. Minun kädestäni ei syödä mitään.


On se mummola vaan ihme paikka!

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Hoidossa

mummolassa

Tänä aamuna auton nokka suuntasi kohti mummolaa, sillä Helmi on siellä hoidossa muutaman päivän. Vaikka vajaan tunnin ajomatka on muuten tylsä, niin mummolassa palvelu pelaa.




Mummo oli kasvattanut Helmille vihreää, mutta sitä ei edes ehditty maistella kun oli niin kiire harjattavaksi! Minähän en siis saa Helmiä harjata, mutta mummo saa. Aikamoinen tuppo karvaa lähtikin. Harjattaessa Helmi pyöri moneen suuntaan ja vaikutti olevan oikein tyytyväinen. Kehräyskin oli melkoinen. Oi sitä onnea!

lauantai 1. joulukuuta 2012

Niin lähellä

Niin kaukana

Ensimmäinen viikonloppu aamu tänä talvena, kun heinätupolle ei enää päässyt. Selkeästi ilmassa oli pientä haikeuden tunnetta, vai kuvittelinko minä vaan? Pieni kolmen askeleen kävely pihalla kyllä tehtiin, sitten pieni kissa totesi tilanteen ja painui takaisin sisään. Vauhdilla.


 "Hei, hei heinätuppo. Keväällä nähdään."
Lumitöitä tehdessä meni mamman aamu, tästä on sitten hyvä jatkaa!