sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Heinäkuussa 2011

Vuosi sitten

Tuntuu, että viime vuoden heínäkuusta on aikaa enemmän kuin vuosi!

Heinäkuun alussa 2011 huomasin Helmin takajalan tärisevän, ja lähdin viemään sitä lääkärille mahdollisen jalkakivun vuoksi. Totuushan oli sitten kovasti toisenlainen ja Helmillä todettiin diabetes. Sen kanssa on kohta elelty vuosi. Lääkärillä on käyty usein. Aluksi ajattelin, että laskisin käynnit, mutta en kuitenkaan taida siihen ryhtyä. Käyntejä on paljon!

Vuosi on näemmä kulunut myös edellisestä neliraajakynsienhoitovälineen hankkimisesta. Eipä ihme, että lattialla on taas kovasti roskaa. Tiedä vaan mihin noiden kehikkojen kanssa oikein joutuu, kun kristallikruunukin on jo tehty. Toinenkin olisi jo odottamassa uusiokäyttöä, eikä ideoita nyt oikein ole.
Vinkkejä saa antaa!

"Mamma sopisko toinen kristallikruun tän pöydänpäälle?" 



10 kommenttia:

  1. Mau!

    Meidänkin täti sanoi, että mennyt vuosi on ollut pitkä. Onkohan siinä ollut joku valmistusvirhe?

    Meillä ovat kyllä päivät pidenneet muustakin syystä. Nimittäin tädinketale meni ja otti meille riesaksi koiran.

    Terveisin

    Otto
    ammattikissa

    VastaaPoista
  2. Mikä vuosi!
    Äiti yrittää kovasti lukea tämän blogin nyt: se parantaa hänen suomen kieli.

    VastaaPoista
  3. Onneksi Helmi on hoitokeinoja ja Helmi voi hyvin. Jonkinlainen killuke puutarhaan voisi kehikosta syntyä.

    VastaaPoista
  4. Otto Ammattikissa: Me ollaan käyty kurkkimassa teillä ja ollaan huomattu Koira! Onpa se aikamoista.

    Punapippuri: Tässä blogissa voi kyllä tulla kaupanpäälle kielioppivirheitä!

    Cheri: Onneksi on! Helmi on kyllä myös todennäköisesti maailman helpoin piikitettävä. Puutarha on täällä Naukulassa aika pieni, joten en tiedä siitä...

    VastaaPoista
  5. Me on jotenkin luultu, että Helmin diabetes on ollut pitempään kuvioissa, mutta eihän se sitten niin pitkään olekaan!

    Paljon on teillä tapahtunut sitten viime heinäkuun. Mutta Helmi on aivan yhtä kaunis ja ihana!

    VastaaPoista
  6. Henna, Friede ja Figo: Niin, vasta vuosi sitten löytyi diabetes! Kyllä vuodessa on tapahtunut paljon.

    VastaaPoista
  7. Olisiko valaistu kranssi seinälle mitään? Toinen kristallikruunukin kuulostaa ihan hyvältä idealta.

    VastaaPoista
  8. Kuten todettu jo aikaisemminkin, onneksi söpöliinille on hoitokeinot! :)

    VastaaPoista
  9. Helmille mobile, johon laitetaan roikkumaan sulkia, naruja ja muita hauskoja härpäkkeitä?

    VastaaPoista
  10. Myrsky: Valaistu kranssi...hmmm. Pistetään mietintään!

    Elina: Söpöliiniä voi hoitaa hyvin!

    Mindy: Tuota...Voi olla, että Helmi katsoisi sitä kerran, sen jälkeen vilkaisisi minua ja kävelisi pois...

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.