torstai 6. joulukuuta 2018

Kansalliskissoja siellä ja täällä

Kirjahyllyn päällä

Mistäköhän se johtuu, että kun täällä Naukulassa on vieraita, niin pennut ovat aina silloin erityisen rauhallisia? Muuten meno on aikamoinen ja kun vauhti kasvaa, niin vaaralliset tilanteet myös. Onneksi pennuilla on tasapaino kunnossa ja kuvien ottamisen jälkeen ylähyllyn turvallisuuttakin paranneltu. Esimerkiksi oivaksi painikoriksi osoittautunut kori on nyt alhaalla, eikä tietenkään kiinnosta enää ketään. 

Terve, mä oon Pirkko ja täällä mun kanssa painii Pekka. 



Psipsina eli Tove

Priscilla eli Pihla

Pihla



Kaikilla on nyt sirut ja ensimmäiset rokotukset saatu. Sulo-setä oli lainannut kuljetusboksiaan, jossa kaikki seitsemän matkustivat, sillä tokihan Noomi-emo oli pentujen turvana tällä ensimmäisellä matkalla. Eläinlääkärillä ollessa kuuli vain kaksi pientä miuta kun Pipsa ja Papu saivat sirun. Muuten kuului vain raksujen rouskuttelua. Rouskuttelu haittasi hieman sydämenkuuntelua, joten siksi aikaa piti laittaa raksut piiloon. Kaikki olivat superreippaita. 


Patci

Pekka tutkii löytyykö sitä sirua.
Näistä siruistaa voi mitata myös kuumeen. 



Tove puntarilla.

Pennut käyttivät tilaisuuden hyväkseen ja nauttivat maitobaarin antimista.
Noomin ilme kertoo mitä mieltä hän on asiasta.
Nisällä Patci.
Papu piti kuvanottohetkellä ottaa syliin,
kun halusi niin seikkailemaan. 


Eläinlääkärikäynnin jälkeen tunnelma oli varsin levollinen.
Ainakin hetken.
Vasemmalta Patci, Pipsa ja Tove. 

Noomin paino ell-puntarilla 3,46.

Hyvää itsenäisyyspäivää! 

20 kommenttia:

  1. Siruista voi mitata kuumeen? Onpa kätevää!

    VastaaPoista
  2. Reippaasti olivat! Kuumeen mittaus sirusta on uutta, mutta se onnistuu ilmeisesti vain eläinlääkärillä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai sellaisissa paikoissa missä sirutietoja voi lukea? En tiedä, mutta mukavampi vaihtoehto varmaan kuin kuumemittari pyllyssä.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Eri reippaita olivat. Jopa reippaampia kuin N-pennut.

      Poista
  4. Naperot ovat kuin kotonaan missä vaan, reipasta 😀
    Kuumeen mittaus sirusta onkin kätevää, kaikkea ne keksii.

    VastaaPoista
  5. Reippaat naperot! Ylähyllyllä tietysti seikkailevat, missäpä muualla :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylähylly on paras hylly, alahylly on mummujen hylly.

      Poista
  6. Kaikilla on kyllä älyttömän kaunis väritys, varsinkin Pipsalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä minustakin tosi kauniita värejä ja kuvioita.

      Poista
  7. Korkealle on kurotettu, hui! Ja että painikori :-)
    Taas on päivän söpöysannos varmistettu kun näitä kuvia katselee.

    VastaaPoista
  8. Melkoisia rohkelikkoja nää pennelit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat. Näistä tulee eri rohkeita kissoja ja tupa on varmasti Rohkelikkojen.

      Poista
  9. Ehkä pennut ovat vieraskoreita, kuten lapsilla monesti tapana on? Hienoa käytöstä möys eläinlääkärillä! Reippaita, rohkeita ja taitavia lapsia ♥

    Mutta kyllä on todellakin kätevää, kun kuumeen voi mitata sirusta! Siinä on ollut erityisen viisas tuotekehittelijä!

    VastaaPoista
  10. Onpa supernäppärä, että toimii myös kuumemittarina! :o Wow.

    Superreippaat pennut. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä erinomainen keksintö, tuo sirusta mitattava kuume.

      Poista

Kur! Kiitos kommentistasi.