tiistai 16. heinäkuuta 2019

Seitsemän pientä kissanpoikaa

Ja yksi vähän isompi

Kissaharrastukseni vie minut mitä mukavampiin paikkoihin. Niin kuin nyt katsomaan seitsemää pientä Katinhäntää ja yhtä vähän isompaa. Pennut asuvat sijoituskodissa emonsa kanssa luovutusikään asti. Taloudessa asuu myös  emon kaveri ja yksi hieman isompi Katinhännän pentu. Tämä viimeisin tulokas solahti joukkoon mainiosti ja käyttää joskus hyödykseen myös maitobaarin antia. Viekas pikkuinen!

Koska pentuja tulla tupasahti seitsemän, joutui sijoitusperheen naisihminen aluksi koville. Jotta painot lähtisivät kunnolla nousuun, tuli pentuja aluksi lisäruokita letkuttamalla kissaäidinmaidonvastikkeella neljän tunnin välein. Kaikki sujui kuitenkin mitä parhaimmalla tavalla ja nyt kiinteää ruokaa on syöty jo viikkoja. 

Hei, kuulun Katinhännän lätkäjengiin.
Kuka sinä olet?

Minkähän valitsisi?




Hän on löytänyt mitä parhaimman tyynyn. 


Seitsemän kissanpoikaa ja yksi rotta. 



Minä olen se hieman isompi Katinhäntä.

Eräs tanskalainen kissaihminen onnistuu ottamaan todella kauniita kuvia, jossa kissanpennut istuvat nätissä rivissä kameraan katsoen. Minä taidan olla erikoistunut siihen, että osaan kasata nukkuvia kissanpentuja yhteen läjään. 


Kiitos mukavasta vierailusta ja matkaseurasta! 

21 kommenttia:

  1. Voi ihku tota kisukasaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrassaan ihastuttava, eikö? Sellainen, että tekisi mieli mukaan.

      Poista
  2. Kissanpentuläjät on niin ♥
    Ja tässä kohtaa muutenkin niiin ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Kissanpennuilla on tapana läjittyä, itsekseen tai hieman avustettuna.

      Poista
  4. Ooh mikä suloisuuskeskittymä! ❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️

    VastaaPoista
  5. ihania.tulee muisto mieleen kun meidän klotti mahtui kämmenelle oli raukka hylätty metsään kun löytyi .nyt iso kolli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi raukkaa, onneksi on mitä ilmeisemmin saanut onnekkaasti itsellensä hyvän kodin.

      Poista
  6. Voi hyvä ihme kumminkin! Suloisuuskeskittymä tosiaan, niin kuin Sofi ja Olga sanoivat ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

    Ja tuon kolmoskuvan sinitäplikkään kohdalla se vasta sydämestä ottikin!

    VastaaPoista
  7. Vastaukset
    1. Niinpä. Onneksi Naukulassa on jo kissoja tarpeeksi.

      Poista
  8. Eikä mitä mussukoita!! :DD ♥ Tosi nätti värijakauma pentueessa, tulee tosi harmonisesti esiin noissa kisukasakuvissa ♥

    VastaaPoista
  9. Ihania pikkuisia - ja tuo naminvalkkauskuva sai hymyilemään ekstrapaljon!♥ Ja illalla mietin tuota hellyttävää kasaa, jos uni ei meinaa tulla silmään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaisessa kasassa nukahtaisi varmasti ja vielä hymy huulillaan.

      Poista

Kur! Kiitos kommentistasi.