maanantai 22. heinäkuuta 2019

Viikonloppu Hämeenlinnassa

Kissanäyttelyssä

Kun muut viettivät kaunista kesäpäivää rannalla, ulkoillen tai kissabloggaritapaamisessa, minä pakkasin autoni ja hurautin kohti Hämeenlinnaa ja siellä olevaa SUROK RY:n järjestämää kissanäyttelyä. 

Näissä kisoissa Hertta oli jo aikuisten naaraiden avoimessa luokassa, sillä kymmenen kuukauden ikä oli tullut täyteen edellisellä viikolla, 17. heinäkuuta. Lauantaina tulokseksi tuli EX2 ja meidän missi sisko nappasi sertin luokassamme sekä kilpikonnatabbyjen värin parhaan tittelin. 

Jännitystä lauantaille toi se, että meillä oli rinnakkaisarvostelu. Sen lisäksi, että kävimme oman tuomarin luona, kävimme myös tuomaritutkintoa suorittaneen tuomarin luona. Vain varsinainen tuomari (ensimmäisessä kuvassa oleva) antoi meille suullisen ja kirjallisen arvion. Hän tykkäsi Hertasta kovin, mutta sisko päihitti pään mitalla. 


Kuva: Tarja-Leena Sillasto

Mitä ilmeisemmin näyttelykokemusta on tullut sen verran, että Hertalla ei enää ole tuhatta tassua tuomarin pöydällä. Nyt siinä vain pusketaan ja pussaillaan tuomareita, heitetään kuperkeikkaa ja ollaan erittäin tyytyväisiä saadusta huomiosta. 

Alla olevat kuvat ovat ovat rinnakkaisarvostelun värin parhaasta ja Hertta oli varsin rentona kuten kuvista ja ilmeestä näkee. 

Kuva: Tarja-Leena Sillasto


Kuva: Tarja-Leena Sillasto

Minä puolestani opin sen, että mustaa vaatetta en seuraaviin kisoihin laita.  

Sunnuntaina saimme toivotun sertin. Koska kilpikonnatabbyjä ei ollut tarvittavaa kolmea, ei värin parasta järjestetty. 



Mainittakoon vielä, että lauantaina käytin matkassa ollutta teippiharjaa ainakin kolme kertaa ja sunnuntain tunikan kanssa (kuva yllä) en käyttänyt kertaakaan. Kuvakin on otettu vasta kun olimme kotiutuneet. 

Sellaisen asian voin vielä mainita, että kun kotiuduimme, kukaan kotijoukoissa olevista ei kiroillut Hertalle. Ehkä uskovat jo, etten minä sieltä kissanäyttelystä  ketään vierasta tuo tullessani Naukulaan. 

11 kommenttia:

  1. Onnea Hertalle sertistä ja mammalle uudesta opista.

    VastaaPoista
  2. Olipas hyvä oppi. Hertalla taisi olla erityinen karvanlähtöaika. Hienoa ja lupaavaa, että Hertta osaa olla noin rennosti näyttelyssä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No itse asiassa ei nyt varsinaisesti. Tuossa kohdin olin vain kuskannut häntä rinnakkaisarviointiin, oikealle tuomarille, takaisin rinnakkaisarviointiin ja pikkuinen oli ollut sylissä varmaan jo puoli tuntia!

      Poista
  3. Voi, Hertta on ihan pro! Pakko myöntää, että minunkin huomioni kiinnittyi Mamman puseron karvaisuuteen :-D
    Mahtavaa, että kotona käytettiin siivoa kieltä.

    VastaaPoista
  4. Onnea Hertta ja sisko ♥ Missejä molemmat ja näköjään aivan ammattilaisia!

    Kissankarvat on ehtymätön luonnonvara. Monta kertaa muakin on suorastaan tervehditty sanomalla, että oletpas sinä karvainen! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se voisikin olla kissaihmisten uusi iloinen tervehdys!

      Poista
  5. Joo, näteiltä näytitte, karvotusta myäden. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hertta halusi varmasti näyttää kuinka kauniilta hänen punertavat karvansa näyttävät mustaa vasten?

      Poista
  6. Minulla paistaa karvat värikkäistäkin paidoista, niin mustaa vältän suosiolla. xDD Näyttelyissä on joskus hauska kun katsoo alas paitaan ja huomaa sulautuneen taitavasti kissojen joukkoon. Onnea Hertalle sertistä! ♥

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.