lauantai 25. huhtikuuta 2020

Noomin paluu

Vapaus koitti

Tunnettu tosiasiahan on, että kissa piilottaa kipunsa. Mutta voiko olla myös niin, että kissa liioittelee kurjuuttaan? Ryhdyin miettimään tätä kysymystä, kun katselin kaulurin kanssa kulkevaa Noomia. Mielestäni vaikutti siltä, että kun Noomi kuvitteli etten häntä nähnyt häntä askel kulki kaulurin kanssa varsin varmasti, sen suuremmin horjumatta. Kun oli ilmiselvää, että näin Noomin, tuntui ettei hoipertelulle tullut loppua. Pääkin oli painuksissa kuin suuren surun murtamalla. 


Rappusten kulkeminen onnistui hädin tuskin. 

Koppaan päästiin vaivalloisesti. 

Namu-mamman vieressä oli hyvä. 


Oma lempipaikkakin löytyi vaivoin. 

Mutta kun silmä vähän vältti, löytyi Noomi yläpetiltä. 
Eipä täällä mitään, kattelen vaan josko kärpäsiä näkyis, 
toteaa Noomi. 


Lisäksi olin havaitsevinani, että Namu jotenkin opetti tai rohkaisi Noomia. Namu meni paikkoihin ensin ja Noomi perässä. 

Kaulurin poistin tiistai iltana (leikkaus edellisenä perjantaina 17.4.), tarkoitus oli laittaa se takaisin sen jälkeen kun Noomi oli saanut pestyä itsensä. Tarkkailin Noomia lähietäisyydeltä koko 62 minuuttia kestäneen pesun aikana, eikä hän nuollut haavaa kertaakaan. Jätin siis kaulurin pois ja tarkastin tilanteen uudelleen heti seuraavana aamuna. Haava näytti hyvältä ja nyt sitä tuskin enää edes näkee. 

Leppoisaa lauantaita kaikille! 

10 kommenttia:

  1. Loistavaa, että kaulurin saattoi ottaa pois noin pian! Viisas Noomi ymmärsi jättää haavan rauhaan.
    Hmm, minustakin jonkinlaista kurjuuden esitystä on joskus havaittavissa. Musti kerjää erikoispaljon huomiota aina kaulurin kanssa ja muutenkin, jos on kipeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli tämän vuoden Oscarit jaetaan *tätädää rumpujen pärinää* Mustille ja Noomille!

      Poista
  2. Hyvin osaa Noomi siis näyttelemisen 😹

    VastaaPoista
  3. Meillä ainakin osataan näytellä kaikenlaista ja Noomi on toooosi älykäs, joten .. Naukulan mamma on tainnut vetää ihan oikeat johtopäätökset 😹

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, hyvä että samaa mielipidettä löytyy myös sieltä.

      Poista
  4. Kaikki on mahdollista, kun kissoista on kyse :D

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.