maanantai 13. heinäkuuta 2020

Punnitus

ja sen helppous!

Naukulassa on syntynyt kolme Pinkkitassun pentuetta. Namu sai Pinkkitassun N-pentueen, viisi punatabbyä. Siitä pentueesta Noomi jäi Naukulaan ja synnytti Pinkkitassun P-pentueen, kuusi pentua. Sieltä Hertta jäi Naukulaan ja synnytti toukokuussa Pinkkitassun U-pentueen. 

Koska kissanpennun elinpainon olisi tuplaannuttava ensimmäisen viikon aikana ja koska muutenkin täytyy pitää huolta siitä, että pennut saavat tarpeeksi ravintoa, olen punninnut kasvattajan oppien mukaan pentuja kahden ensimmäisen viikon aikana aamuin illoin ja sen jälkeen kerran päivässä. Eli jonkinmoista kokemusta kissanpentujen punnituksesta minulla on. 

Namun viiden punatabbyn kanssa oli koko ajan hiki. Kuka on kuka? Miten saan villikot pysymään punnitusastiassa? Noomin kuutoset erotin toisistaan, mutta hei, niitä oli kuusi. Punnitus ei käynyt käden käänteessä ja pennut pitivät sitä mitä parhaimpana leikkinä ja punnitusastiaa painimolskina. 

Mutta mitä tekevät Hertan pojat? He ovat ymmärtäneet punnituksen tarkoituksen. Ei silloin hötkyillä, ei leikitä eikä painita. Silloin istutaan punnitusastiassa vakavana, hiljaa paikoillaan, että lukemat tallentuvat varmasti oikein. Tänään meidän piti esittää se toimenpide kasvattajalle, jolla oli sopivasti kamera esillä. 

Katsokaas näitä: 

Arttu.
Kuva: Mikko Floréen

Pena.
Kuva: Mikko Floréen.

Milo.
Kuva: Mikko Floréen.
Että näin on hyvin kasvatettuja poikia täällä. Aikaisempien kokemuksien vuoksi, en kyllä tätä uskoisi, jollen itse poikia punnitsisi. 

19 kommenttia:

  1. No jopas on hyvin kasvatettuja poikia! Ehkä monta sukupolvea auttaa 😺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä miten tähän on päädytty, mutta näin vain on päässyt käymään.

      Poista
  2. Siis hei, ihan totta pojat! Ei kissanpoikien kuulu tuollasia olla. Ei sitte niin missään nimessä. Punnitusastiassa kuuluu painia, pureskella sitä ja tuolla hetkellä riehua täysillä. Ei uskottaisi jolle ite nähtäisi... ei mamma pysty millään tuommoista kuvaa muuten saamaan jollei se paikkaansa pitäisi. Woi pojat
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
  3. Hulvattomat punnistus mugshotit :D :D
    Nämä pojat on IHANIA <3
    T. Taru Triolasta

    VastaaPoista
  4. Pojat! ♥ Pojat! :-D Ihanat pikkupojat. Kyllä kai ne pojat on helpompia kuin tytöt... Todellisia mammanpoikia nämä, tekevät mitä mamma käskee. Se on oikein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaan ei tiedä kuka mamma? Onko se tämä kirjurimamma vai oma Hertta-mamma?

      Poista
  5. Kiltit pojat ♥ Tosin ei se niin paljon yllätä, hehän ovat erityisen kiltisti myös kynsiä leikattaessa! Ainakin jos ovat unisia...

    Pus pus ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kynnetkin saa helposti leikattua, jopa joskus vähemmän unisinakin :D

      Poista
  6. No johan on yhteistyökykyisiä pieniä poikia. Ihmeellistä.

    VastaaPoista
  7. Kylläpä istuvat hienosit...hyvä pojat..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pojat näyttävät tuleville kodeillensa kuinka kilttejä ovat.

      Poista
  8. No onpahan vakavia poikia! Ottavat tosissaan tuon tärkeän toimituksen. 😺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on tärkeää. Minä myös kerron heille jokaisen punnitus kerran jälkeen painonsa :D

      Poista
  9. "Älkää tehkö niin kuin minä tein, tehkää niin kuin minä sanon."

    VastaaPoista
  10. Saavatpa näyttämään helpolta! :D Hyvä kun kirjoitit myös aiempien pentueiden kokemukset, ei tule ihan väärää kuvaa. :DDD Reippaat pienet. ♥

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.