lauantai 17. heinäkuuta 2021

Yhteistyössä on voimaa

 Namu ja Hertta asialla

Meillä on sellainen aktivointilelu, jossa saa vedettyä luukkuja auki ja luukkuihin saa laitettua jotain herkkuja tai raksuja tai sen sellaista. Aktivointilelu on ollut täällä jo edesmenneen Helmi Orvokin aikana, joten uusi hankinta se ei ole. Välillä se on piilossa ja välillä se otetaan käyttöön. Tällä hetkellä Sulo, Noomi ja Hertta hallitsevat pelin salat. Namu hallitsee toisella tavoin. Kävipä nimittäin niin, että kun täytin peliä Herttaa varten ja poistuin paikalta hetkeksi, niin pääsin takaisin tultuani todistamaan sitä, että Hertta availi luukkuja reippaasti ja Namu pisteli raksuja napaan ihan yhtä reippaasti, jollei peräti reippaammin. 

Videolla Hertta ja Noomi ja taustalla jääkiekkoselostus. Eli jos ei sitä halua kuunnella, niin äänet sitten pois. 




Yhteistyössä on voimaa. 

(Video ladattu uudelleen Naukulan You -tube kanavalta kun ei ensimmäisellä yrittämällä kaikille näkynyt)


4 kommenttia:

  1. No niin, Hertta on siis opettanut lapsilleen, että vanhempien kissojen ruokailusta tulee huolehtia. Arttu avaa toisinaan Figolle pääsyn ruokinta-automaatille, jonne Figo ei suureksi harmikseen itse pääse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, oppi on
      siis mennyt perille (Noomi katsoi aiheelliseksi vaihtaa riviä kesken lauseen)

      Poista
  2. Näppärästi löytyy ateria sieltä

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.