sunnuntai 13. elokuuta 2023

Naukulan puuhia

ja uusi sylikissa

Vaikka täällä Naukulassa elelläänkin nyt Hertan määräämässä tahdissa, tapahtuu täällä sentään muutakin. Ensinnäkin osa jengistä ulkoilee tarhassa säännöllisesti, illalla telkkarista katsottiin myös elokuva, toiset sohvalta käsin pötkötellen, toiset nojatuolistaan. Lisäksi tänne on tullut uusi sylikissa ja siitä on myös todiste!




Toki uusi sylikissa tulee syliin vain jos istun täsmälleen samassa paikassa, jalat täsmälleen samalla tavoin kuin niin monta kertaa aikaisemminkin. Jos on jotain 

p o i k k e a v a a, niin silloin herää epäluulo. 

Voikaa hyvin, kaikki siellä! 

10 kommenttia:

  1. Tuo uusi sylikissa saa ihan roskan silmäkulmaan ♥

    VastaaPoista
  2. Kyllä Nokiksen päässä on tapahtunut suuri muutos. Ehkä kesti kauan, mutta jotain siellä liikahti. Eipä moni olisi jaksanut odottaa niinkuin mamma jaksoi. Oikea kissaihminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli vähän sellainen tahtojen taistelu. Ei me vieläkään bestiksiä olla, mutta aika hyviä kavereita kunhan vaan osaan käyttäytyä totutulla tavalla.

      Poista
  3. Syli-Noksu on kyllä niin lutunen! Onkohan Noomi kuiskutellut salaa Noksulle, että mamma on hyvä makoilualusta, ei sitä kannata pelätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin Noksu on seurannut, kuinka Hertta ja Noomi käyvät vapaaehtoisesti sylissä kun ollaan istuskeltu verkko-oven toisella puolen.

      Poista
  4. Syliasiat ovat tarkkoja, ei sitä sovi miten tahansa sylitellä. Noksun edistysaskeleet ilahduttaa aina suuresti ♥ Itse vaalin edelleen sydämessäni sitä, että Noksu pelasi mun kanssa silmäpeliä ja meni hieromaan poskiansa siihen kohtaan, jossa olin aiemmin istunut. ♥

    Sulolle ja tytöille lähetetään pusuja. Muttei märkiä, ettei Sulolla mene vettä korvaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noksu tosiaan piti kunnolla silmäpeliä kanssasi ja muistan myös tuon, että meni siihen missä olit ♥ Aikamoinen tapaus tämä Noksu! Välittelen pusuja :)

      Poista
  5. Ihanaa, että Noksu on noin reipastunut!

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.