tiistai 23. tammikuuta 2024

Kilot kurissa ja grammat myös

Noomi

Noomi kävi eilen rokotuksella eläinlääkäriasemalla, siellä samalla missä yleensäkin käymme. Samalla ell-asemalla Noomi steriloitiin vuonna 2020. Tuon käynnin yhteydessä Noomi oli saanut tietoihinsa merkinnän arvaamaton

Kuulemma osa kissoista kiukuttelee kun omistaja on mukana ja osa taas silloin kun omistaja ei ole mukana. Noomi kuuluu jälkimmäiseen joukkoon. Eilen kaikki sujui moitteettomasti. Hampaat olivat kunnossa ja painoakin tullut vain 300 grammaa lisää sterilisaation jälkeen. Se on huippujuttu! Mutta Noomi ei olekaan ruokaorientoitunut, kuten äitinsä. 

Kirjoitettiinko sinne lappuun mitään mun komeista viiksistä?
Varmasti ovat Naukulan komeimmat! 


Ainoastaan matkalla tuli sanomista, mutta se ei nyt mikään ihme ollutkaan. Vaikka kuljetuskoppa oli suojattu pyyhkeellä, ulkona oli silti Noomin mielestä liian viileää, satoi ja tuuli ja lisäksi vielä tie eläinlääkäriasemalle oli kuin perunapeltoa. Sen verran lumentulo ja sen jälkeinen plussakeli toivat haasteita matkaan. 

Terkkuja vaan sinne eläinlääkäriasemalle ja kiitos taas mukavasta käynnistä ja rupattelutuokiosta odotustilassakin! 

6 kommenttia:

  1. Noomi on kaikin puolin kaunis kissa viiksenpäitä myöten! Hienoa, että terveys on kunnossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noomi on ♥ ja sen lisäksi kova komentelemaan meitä muita!

      Poista
  2. Noomi haluaa tietysti, että mamma on todistamassa kaikkea nyppimistä, puristelua ja piikittämistä. Jos ei ole, niin kiukuttaa!
    Hienosti on Noomi säilyttänyt linjansa, liekö tyttären aktivoimisella osansa asiassa 😻

    VastaaPoista
  3. Jos lappuun ei kirjoitettu mitään viiksistä, niin ainakin olisi pitänyt! Ja kauniista mummikissastakin olisi hyvä olla maininta.

    Hyvä että terveys on kunnossa kaikin puolin ja mamman läsnäollessa ei kiukuttanut ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sittemmin onkin komento käynyt täällä kotona!

      Poista

Kur! Kiitos kommentistasi.