lauantai 31. joulukuuta 2011

Hyvää uutta vuotta

Hyvää uutta vuotta kaikille!

Paljon on mahtunut vuoteen 2011.
On ollut matkoja, arpajaisvoittoja, naurua, iloa, surua ja paljon kyyneleitä. 

Tapahtumia vuoden varrelta:

Ulkotarhasta lähti katto tammikuussa.

Helmikuussa Ystävänpäivänä iloittiin Wilman toipumisesta ja yllätyttiin iloisesti Kirsikan paketista.

Maaliskuussa mietittiin vielä himmeliä, syyskuussa ajatuksenpoikasesta oli kehittynyt kristallikruunu.

Ensimmäinen blogiystävä vieraili huhtikuussa. Kummitus käväisi Naukulassa ensimmäinen kerran ja lisäksi muun muassa Naukulan nalle täytti 45-vuotta.

Ensimmäisten (ja toistaiseksi ainoan) Naukulan arpajaisten voittajat julkistettiin toukokuussa.

Kesäkuussa Naukulassa vieraili kissakuiskaaja ja vanhempien Minni-kissa nukkui pois vakavan diabeteksen vuoksi.

Helmillä todettiin diabetes heinäkuussa. Myös ensimmäinen Koratialainen valtiovierailu ajoittui heinäkuulle.

Elokuussa tarjoiltiin elävää kuvaa ja kas, kas, silloinkin Naukulassa oli kummitus kylässä.

Syyskuussa Wilmaa käytettiin eläinlääkärissä ja oltiin huolestuneita.

Wilma nukkui pois kotonaan lokakuussa. Naukulaan tulvi suruvalitteluja ja blogiystävämme Tasha yllätti ihanasti maalauksellaan Wilmasta. Myös Tarmo Tiikeri piipahti Naukulassa, ennen oman ihanan kodin, nimen ja kaverin löytymistä.

Joulukorttikuvaukset olivat marraskuussa, kuten myös saunaremontti.  

Joulukuussa pidettiin sadetta, kestitettiin vieraita ja vietettiin joulua.

Tulevalle vuodelle toivon kaikille enemmän iloa, onnea ja naurua!

Koska kertaus on opintojen äiti
ja koska tuskin osaan parempia ohjeita antaa,
tässä vielä linkki Naukulan ohjeisiin uudelle vuodelle!  



PS: Ja jos joku jaksaa kaikki tämän postauksen likitykset lukea, täytyy onnitella, antaa kymmenen pistettä ja papukaijamerkki!

22 kommenttia:

  1. On teillä ollut aika monisisältöinen vuosi. Hyvää Uutta Vuotta Naukulaan!

    VastaaPoista
  2. Nuo ohjeet ovat parhaat ikinä :-)
    Onnellista, oikein onnellista uutta vuotta!

    VastaaPoista
  3. Kiitos Kirsikka! Hyvää uutta vuotta myös sinne Pömpsälään :)

    Kiitos Paula! Hyvää uutta vuotta myös Arkiporinan Ruskalle ja muulle väelle!

    Kiitos Saila! Oikein onnellista uutta vuotta myös Saaripalstan isännälle, emännälle ja hurmurille!

    VastaaPoista
  4. Naukulassa on tapahtunut paljon. Toivotamme Naukulaan onnellista, huoletonta ja tervettä uuttavuotta <3

    VastaaPoista
  5. Hyvää uuttavuotta Helmille ja kotijoukoille.

    VastaaPoista
  6. Hyvää ja huolettomampaa uutta vuotta Naukulaan!

    VastaaPoista
  7. Ilon ja surun kyyneleitä oli vuoroin lukijallakin, kun luin tätä Naukulan vuosikatsausta. Aikamoinen vuosi. Toivon sinulle ja Helmille rauhallista, iloista, onnellista ja ennen kaikkea hyvävointista ensi vuotta! Ja muista, ettei Mamma ole tyhmä!! En usko, että ihminen voisi huomata kaikkia oireita edes itsessään, saati hyväntuulisessa kissassa.

    VastaaPoista
  8. Ilon ja surun kyyneleitä oli vuoroin lukijallakin, kun luin tätä Naukulan vuosikatsausta. Aikamoinen vuosi. Toivon sinulle ja Helmille rauhallista, iloista, onnellista ja ennen kaikkea hyvävointista ensi vuotta! Ja muista, ettei Mamma ole tyhmä!! En usko, että ihminen voisi huomata kaikkia oireita edes itsessään, saati hyväntuulisessa kissassa.

    VastaaPoista
  9. Hyvää Uutta Vuotta teille! :)

    Ps. Koska luen joka postauksen tästäkin blogista, vaikka en aina kommentoikaan, niin jätin nyt linkit väliin! ;)

    VastaaPoista
  10. Oikein Hyvää Uutta Vuotta Naukulaan!

    Naukulan perhe oli muuten ensimmäinen kissblogi mitä aloin lukemaan! Naukulan väestä tulikin läheisiä. Wilman poismeno sai kyyneleet täälläkin silmiin. Sijaiskodin väki toivottaa Naukulaan ensi vuodeksi paljon onnea ja iloa ja terveyttä! Sekä hyviä lukuhetkiä, hyvässä seurassa!

    VastaaPoista
  11. Hyvää ja onnellista uutta vuotta Helmille ja mammalle!

    VastaaPoista
  12. Täältä toivottavat jalalliset ja tassulliset asukit Oikein Ihanaista Uutta Vuotta sinne Naukulaan!

    VastaaPoista
  13. Mä vielä mietin, lähtiskö Senaatintorille, Kuulemma aikamoista spektaakkelia pukkaisi - mutta siellä on varmaan ne satatuhatta muutakin eli ei kauheesti innosta se vinkkeli.

    Hyvää uutta vuotta teille!

    VastaaPoista
  14. Onnellista Uutta Vuotta Naukulaan!

    VastaaPoista
  15. Hieno summmary päättyvästä vuodesta! Aika monta linkeistä tulikin tsekattua:)

    Helmille & Mammalle valoisan onnellista Uutta Vuotta 2012!

    VastaaPoista
  16. On teillä ollut tapahtumia täynnä tämä vuosi! Ja osa on kyllä ollut kamalan surullisiakin. Toivotaan että surulliset uutiset jää ensi vuodelta vallan pois ja keskitytään iloisiin ja onnellisiin asioihin :)

    Hyvää uutta vuotta Naukulaan meidänkin porukalta!

    VastaaPoista
  17. Oikein hyvää Uutta Vuotta 2012 Naukulaan! Olkoon tuleva vuosi onnea täynnä! Toivottelevat Ruuben ja sen mamma.

    VastaaPoista
  18. Kiitos Ella! Oikein hyvää uutta vuotta myös Tuutusen basaarin väelle!

    Kiitos Lulu, Lea, Lotta ja ihminen! Oikein hyvää uutta vuotta myös teille!

    Mindy: Kiitos! Sitä samaa myös teille! Pysyköön vilkkuluomet piilossa koko vuoden!

    Jenni: Kiitos! Hyvää ja reipasta uutta vuotta myös teille!

    Heidi: Kiitos! Hyvää uutta vuotta myös sinne teille! Koska linkkejä oli paljon, ihan ymmärrettävä valinta ;)

    Myrsky: Kiitos! Hyvää uutta vuotta myös teille! Mielenkiintoista olisi tietää miten tänne Naukulaan päädyit? :)

    Tom & Jerry: Oikein hyvää uutta vuotta teille kaverit! Kotiväelle myös :)

    Mustakissa: Kiitos hyvää uutta vuotta myös teille! Vielä kerran kiitos myös heinosta arpajaisvoitosta, jonka Wilma toi kotiin :)

    Punapippuri & co: Kiitos! Hyvää uutta vuotta myös teille!

    Zepa: Hyvää uutta vuotta teille Kamut!

    Minni: Hyvää uutta vuotta ihanaiselle ja kotiväelle!

    Otto Kulta: Onnittelut! Sekä uudesta vuodesta, että usean linkin lukemisesta!

    Henna, Friede ja Figo: Toivotaan onnellista ja ihanaa vuotta teille myös!

    Ruubenin mamma: Oikein hyvää uutta vuotta Ruubenille ja sen mammalle!

    VastaaPoista
  19. Myrsky-mäyris: Kiitos! Teille myös :)

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.