sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Muumeista

ja kirjoista

Tarkkasilmäisimmät huomasivat, että yksi divariostoksista oli Tove Janssonin kirja Muumien kiehtova maailma. Se tuli luettua eilen. Seuraavaksi sitten varmaan tartunkin kirjahankintaan vuodelta 2001. Juhani Tolvanen on kirjoittanut kirjan: Muumisisarukset Tove ja Lars Jansson - Muumipeikko-sarjakuvan tarina. Kirjaa on toki luettu aikaisemminkin, mutta voihan niitä uudelleenkin lukea. Kun ostan kirjan kirjoitan niiden etukanteen nimeni ja hankintavuoden. Mielellään jätän paikoilleni myös hintalapun. Tässä jälkimmäisessä teoksessa on vielä kaksoishinnoittelu. Markoissa 245 ja euroissa 41,21. Historiaa sekin. Sitten Naukulan kirjastosta löytyy vielä Tove Janssonin muistonäyttelystä kasattu kirja, se on Tampereen Taidemuseon-Pirkanmaan aluetaidemuseon toteuttama ja vuodelta 2002. Siitä löytyy muitakin kuin Muumeja.



"Mun reitti menee nyt tästä. Koska tää on KISSAblogi." 

8 kommenttia:

  1. Hyvä Wilma! (Kannustushuutoja) ((Söpö karvapehva muuten))
    Luin Muumien kiehtova maailma -kirjasta K-blogissa, ja se vaikutti aika samalta kuin WSOY:n Suuri muumikirja, joka minulla on. Siinä on sarjakuvia, Kuka lohduttaisi Nyytiä, Kuinkas sitten kävikään, muunlaista kuvitusta ja kerrontaa (myös lempparikertomukseni Kuusi). Tove Janssonin luovuudesta ja tuotteliaisuudesta menee ihan mykäksi!
    Wilmassa on muuten aika tavalla samanlaista sympaattista pyöreyttä kuin muumeissa <3

    VastaaPoista
  2. Minäkin olin lukenut tästä Muumien kiehtova maailma -kirjasta K-Blogista. Sitten kun se löytyi divarista, niin pakkohan se oli mukaan napata! Kuusi tarina oli vallan mainio, ja niin myös Kultainen häntä! Tuo aikaisemmin hankkimani elämänkertateos on myös mitä mainioin! Wilmalla kieltämättä on vähän muumimaiset muodot, mutta entäs se luonne?

    VastaaPoista
  3. Tietysti sun reitti menee just siitä mist menee kun olet kissa ja saat tehdä just mitä haluat!! :)

    VastaaPoista
  4. "Hyvä Wilma!! Pidetään mielessä ja muistutetaan teillä/meillä asuvia ihmisiä, mistä tässä olikaan kyse!!"
    Neko & Tinka

    VastaaPoista
  5. Kirsikka: Älkää yllyttäkö ;) ! Wilma tietää sen hyvin muutenkin :)

    VastaaPoista
  6. Ja minä tulin katsomaan, että täältähän löytyy muitakin samoja muumikirjoja kuin K-blogista - tai ainakin kirjahyllystäni. Jee, on aina yhtä ihanaa tietää, että muutkin ihailevat muumeja ja Janssonia ylipäätään. :)

    Markoissa 245 maksanut kirja muuten kuulostaa ihan kauhean kalliilta. En ollenkaan muistanut, että kijrat olivat silloin niin kalliita - olivatko ne yleisestikin? Euroihin taas on turtunut. 40 euroa kirjasta on paljon, muttei sentään poikkeuksellisen paljon.

    VastaaPoista
  7. Sitä hintaa minäkin jäin miettimään ja siksi se oli mainittava. Tuntuu paljolta, ja epäilen että tuntui myös kun ostin kirjan! Ilmeisesti se oli kuitenkin "pakko saada" -kategoriassa!

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.