torstai 24. maaliskuuta 2011

Kuinkas sitten kävikään?

Kylpyhuonesaneerauksista

Tässä taloyhtiössä alkoivat kylpyhuonesaneeraukset tammikuussa. Yhden naapurin remontin ajan Wilma ja Helmi olivatkin jo mummolassa evakossa ja olen vain odottanut ilmoitusta toisen naapurin remontin alkamisesta. Koska seinä- ja lattialaattojen irrottaminen ja lattioiden hiominen on kuulemma varsin äänekästä puuhaa, oli tarkoitus viedä kissat mummolaan myös kun nämä toimenpiteet tehdään toisella puolella Naukulaa.

Tänä aamuna sitten kuulin/näin remonttimiehiä vaeltelevan naapuriin. Urakan valvojalle soitettuani, selvisi, että työt on aloitettu jo eilen ja seinälaatat irrotettu. Että sillä tavalla. Eipä ollut tullut Naukulaan ilmoitusta asiasta, vaikka sovittu oli. Selvitystyön vuoksi myöhästyin bussista ja jouduin odottelemaan seuraavaa tovin. Samalla pystyin tarkkailemaan likkojen suhtautumista remontin aiheuttamiin, varsin koviinkin, ääniin. Eivät sitten olleet moksiskaan.

Helminkin kanssa aamutoimet sujuivat normaalisti, vaikka kuului pauketta ja kolinaa. Kauneudenhoitovälineistä nyt vain tuli vähän kiistaa, mutta sehän kuuluu myös Naukulan aamurutiineihin.

14 kommenttia:

  1. No hyvä jos ottivat remontin alkutohinat hyvin. Toivottavasti jatkossakin. Tympeää tuollainen ettei ilmotella, pyh!

    VastaaPoista
  2. Ilmeisesti kylppäriremontti koodistoon kuuluu, että kaikki informaatio asukkaalle on turhaa. Tokihan asukas nauttii siitä että saa miettiä voiko kylppärissä käydä tai mitä ihmettä siellä on viimeksi tehty.

    Itse näin suurinpiirtein sateenkaaren värejä raivosta kun mikään ei tuntunut menevän sopimuksen mukaan ja kun hiiltyneenä soitin isännöitsijälle oli remonttimiesten palaute "mehän kerrottiin siinä lapussa". Mitä itse ajattelisit lapusta "remontti kesken"

    VastaaPoista
  3. Onneksi sentään näin päin. Ikävää tuollainen ja vielä ikävämpää jos kisut olisivat jo yhden päivän pelänneet meteliä!

    VastaaPoista
  4. Katjusha: Niin, jos eivät olisi luvanneet kertoa viikkoa etukäteen, en ehkä olisi ihmeissäni. Mutta kun lupasivat.

    L-L: Anteeksi! Nyt kyllä ryhdyin nauramaan vaikka vakavasta asiasta on kyse :D! Remontti kesken! No, niin, sitä tietoa vissiin juuri kaipasitkin? Onkohan rempasta kauan aikaa? Meinaan vaan, että aika hyvät tunteet herättivät nytkin. Hengitä siis syvään, ja silitä kissaa :)

    VastaaPoista
  5. Paavo & Harmi: Ehdittepä väliin! Niin hyvä näin! Eivät olleet likat moksiskaan kun tulin kotiin tänään. Minua vain risoo rikotut lupaukset ja sopimukset. Huomenna olen itsekin kotosalla ja pääsen kuulemaan miltä remontin edistyminen kuullostaa.

    VastaaPoista
  6. On remontista jo pari vuotta, sillä mulla ei ollut kuin Lulu ja Lea silloin.

    Oikeasti tilanne oli silloin kaikkea muuta kuin vitsikäs kun en tiennyt voiko kylppärissä käydä lainkaan ja sain vielä pelätä että kissat päästetään pahimmillaan ulos.

    Kilarisoiton jälkeen remonttimiehet kyllä sitten jättivät vähän enemmän infromaatiota mm. "pöntöllä voi käydä" eli romanttisia suomalaisia remonttireiskoja....

    VastaaPoista
  7. Ihanan zenbuddhalaisesti osaavat tytöt ottaa :-) Olen huomannut, että kerrostalossakin kissat joskus hälyttyvät kovista äänistä (esim. meillä kaupungissa yläkerrassa rempataan joskus), mutta ei se paniikkia aiheuta, korvien nousua vain. Ehkä, jos kissalla on perusturvallisuus kunnossa, niin ei tarvitse sinkoilla?
    Helmi, meikkausassistentti <3

    VastaaPoista
  8. L-L: Ymmärrän. Ei kyllä varmastikaan ollut yhtään vitsikästä. Huoli kissoista ja tietämättömyys remontin etenemisestä on varmasti ollut kova. Niin täälläkin, vaikka oma asunto ei olekaan remontoitavien joukossa.

    Saila: Ilmeisesti silloin ei haittaa, jos äänet ja niiden aiheuttajat eivät ole meillä. Helmi on joka aamuinen meikkausassistentti :) Itse toki kuvittelee, että tarvikkeet on hänelle!

    VastaaPoista
  9. Kyllähän Helmin pitää laittaa ripsaria, jos vaikka remonttireiska tulee yllättäen käymään?

    Hyvä, etteivät kissukat välittäneet remontin äänistä. Meilläkään keittiöremppa ei haitannut kissoja, vaikka kerrostalossa hoidossa ollessaan ovat kuulemma ihan vauhkoja ei äänistä. Eli tuttu ja turvallinen paikka auttaa.

    VastaaPoista
  10. Jenni: :D Niin, tai ehkä haikailee Wilman hienoja rajauksia? Oli kyllä tosi hyvä etteivät korvaansa lotkauttaneet. Kamala huoli sitä on vaikka vain naapurissa remontoidaan.

    VastaaPoista
  11. Meidän rapussa yhtä asuntoa remontoitiin monta viikkoa - nyt remontti lienee valmis. :) Kollo nosti päätään remonttiääniä kuullessaan, mutta rauhoittui nopeasti, kun huomasi, että remontoijat eivät tule meille. Kissalle oma koti on turva- paikka! :) Tsemppiä Naukulaan! :)

    VastaaPoista
  12. Kiitos Sirpa ja Kolla, kyllä se tästä. Tänään on taas ollutkin hiirenhiljaista naapurissa!

    VastaaPoista
  13. Luuliko joku että remppaukot ilmoittaa mistään mitään vaikka kuin olis sovittu? Haha. Joopa. Se porukka jos mikä on mykkää! Kokemusta on...

    YKS remppaukko joka osaa puhua ja jopa auttaa asukasta kaikin mahdollisin tavoin (nimi on mainittu täällä ennenkin): kotimies Korte.

    VastaaPoista
  14. Zepa: No, joo-o. Pidin kyllä peukkuja että ilmoittaisivat. Jos ulkotarha täytyy uusia, niin silloin ajattelin ottaa yhteyttä Kotimies Korteen :)

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.