torstai 17. maaliskuuta 2011

Mikä aamu!

Paras aamuTV ikinä

Aamu alkoi normaalisti. Heräsin lintujen liverrykseen, huomasin Wilman siirtyneen kainaloon, Helmin kadonneen. Käsi kävi pari kertaa torkulla ja sitten ylös. Kissanvessan siivous, aamupalaa kissoille. Hesari postilaatikosta ja painettujen uutisten pariin.

Sitten kuului kop, kop ja alkoi aamuTV:n ohjelma - paras ikinä, jos likoilta kysytään. Mikä ohjelma! Valtaisa kiinnostus. Katsojaluvut huipussaan! Katottomaan ulkotarhaan oli eksynyt o-ra-va! 

Onneksi olin kotona, sillä orava jäi keikistelyidensä jälkeen loukkuun, olinhan vääntänyt sitä verkkokattoa sivulle tarhan pelastustöissä. Minäkin siis pääsin ulkotarhailemaan heti aamusta. Sumppu auki, ovi selälleen ja keskelle pihaa huutamaan: "Orava, orava, tule ovesta ulos." Oli siinä sitten vähän ohjelmanumeroa naapureillekin. Oravalle ei avonainen ovi kelvannut vaan se käytti toista taktiikkaa, hyppäsi kiipeilytorniin ja sitä kautta pois tarhasta. Nyt katto repsottaa siihen malliin, ettei siellä enää ole loukkoa.

Kun aamuTV:n ohjelma loppui, Helmi palasi normaaliin aamurytmiin. Wilma puolestaan jäi odottamaan uusintaa. Onneksi on kamera lähes aina käsillä!

Aamu-unisuutta Naukulassa, orava kävi koputtelemassa ikkunaan ennen kuin se huomattiin:


Siinä se sitten keikisteli kunnes huomio oli saavutettu:


Sivistyneesti rappuja pitkin alas:


Pientä paniikkia, orava sumpussa (kuva äärimmäisen huono, sorry):


AamuTV:n yleisö:


Uusinnan odottaja:


Kaikille eläinystäville tiedoksi, että oravan vankeus kesti enkä noin minuutin tai kaksi. Sitten kaikki oli ohi. Orava jatkoi rauhallisena matkaansa.

16 kommenttia:

  1. Naukulassahan on ollut jännittävä aamuohjelma! Varmasti kaikki Likat olivat mielissään :) Uusintaa ei taida aivan samanlaisena tulla...

    VastaaPoista
  2. Onpas teillä ollut jännää!! :)

    VastaaPoista
  3. Voi miten ihanaa! Vähän toista kun tää meijän ikuinen lokkiteevee! Oravvvva!

    VastaaPoista
  4. Paavo ja Harmi: Niin oli! Wilma ei tullut edes saatille kun lähdin töihin. Kökötti vain odottamassa sitä uusintaa!

    Musta ja Harmaa: Siellä turkismuotiblogin puolella voi olla tärkeää tietää, että oli vielä harmaassa talviturkissaan hän. Ainakin kyljet kiilsi hopeana!

    VastaaPoista
  5. :-D Toivottavasti teidän teeveessä harrastetaan suosittujen laatuohjelmien uusintoja ripeässä tahdissa!

    VastaaPoista
  6. Vautsi, jännää! Siinä on paras tv kyllä, reaaliajassa! Voi kun pojilla ois samat mahikset, mutta kolmannen kerroksen kohdilla ei oraviakaan enää näy.

    Tuota episodia on kyllä varmaan ollut hauska seurata :)

    VastaaPoista
  7. AamuTV:n katsojat rinnakkain. Pidättävät hengitystään.

    Oi kun hauska kuva!

    VastaaPoista
  8. Kirsikka: Hups. Kuinka en sinun kommenttiasi muka huomannut - se oli sentään eka! Likat innoissaan ja tätä vanhinta likkaa vähän kävi se oravarukka sääliksi.

    Saila: Sitä se Wilmakin toivoo. Mamma miettii uutta kattoa.

    AVA: Ehkä siellä korkeuksissa näkyy lintuja? Nekin ovat suosiossa, mutta tämä oli kyllä huippu!

    VastaaPoista
  9. Mä en kyllä nyt oo yhtään vireessä :) Nyt tuli Kirstinkin kommentti sillä välin kun vastailin....

    Kirsti: Olivat kyllä poikkeuksellisen keskittyneitä. Ehkä kaveri toi turvaakin? Ei se orava täälläkään ihan jokapäiväinen näky ole. Ainakaan ikkunaa koputtelemassa!

    VastaaPoista
  10. Meillä oli ihan sama ohjelma parina aamuna paitsi loukkuun jääminen. Laitoin siitä blogiini pari kuvaakin. Tuntuu niin tutulta : ) Eipä ole aikaisempina talvina oravat ikkunoihin koputelleet kuten nyt. Mistähän sekin johtuu?

    Kiva blogi sinulla : )

    VastaaPoista
  11. Ha ha ha! Hauska tarina ja likat, jännitys näkyy kuvista! Pahinta munkin mielestä on just tuo, että pitää jäädä kyttäämään, että tuleeko "se" takaisin" Vahtikissalle ylätassu!

    VastaaPoista
  12. Kissat tykkää tämmöisistä yllättävistä ohjelmanumeroista!

    VastaaPoista
  13. Meidän pitää selvästikin yrittää virittää telkkari, että saataisiin tuollaista parempilaatuista ohjelmaa sen sijaan, että näkyvissä sujahtaa satunnainen lintu.

    VastaaPoista
  14. Mayo: Niillä oravilla on sit vissiin jotain asiaa teille ja meille :) ?

    Sulo: *ylätassut* Vahtikissa oli tooooosi kärsivällinen, muttei saanut uusintaansa. Ainakaan vielä.

    Katjusha: Niin tekevät. Kunhan vaan ruoka tarjoillaan ajallaan ;)

    Mindy: Oi voi. Katvealue on ikävämpi juttu. Nyt vaan antenneita suuntaamaan.

    VastaaPoista
  15. Olipas jännä kuvasarja! Kissat kyllä näyttivät nauttivan tästä oravashowsta! Toivotaan, että saavat uusinnan!

    VastaaPoista
  16. Auli: Kiitos! Tosin kuvien laatu vähän niin ja näin. Ei siinä tapahtumien keskellä oikein voinut kuin antaa liipasimen laulaa :)

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.