Olemme asustelleet Helmin kanssa kaksin vasta vajaan viikon. Se on lyhyt aika se. Olen kuitenkin ryhtynyt jo pohtimaan pitääkö Helmin saada kissakaveri. Helmi ei ole koskaan ollut ainoana kissana. Eläinsuojeluyhdistyksestä (omasta pesueestaan) Helmi tuli kahden kissan talouteen.
Kun tässä aamutuimaan googlailin asiasta, olin kirjoittanut hakusanaksi "kissalle kaveri" (ei ole kovin lennokas haku, tiedän!). Helmi tuli viereen ja lisäsi hakukenttään numeron 1. Hmm...sepä pulmallista! Ilmoittiko Helmi haluavansa olla ainoa kissa vai ilmoittiko haluavansa yhden kaverin? Kysyin tätäkin sitten Helmiltä ja Helmi lisäsi hakukenttään sen ykkösen perään liudan numeroita neljä. Eli ei Helmi ainakaan neljänä kissana voi olla, enkä usko, että haluaisi 144444444444444444444444444 kaveria. Vai haluaisiko? Tämän tiedonannon jälkeen Helmi käveli ylväästi pois kirjoituspöydältä, joten lisääkään en voi kysellä.
Mikäli hankin Helmille kaverin, sen täytyy tapahtua nopeasti! Olen kotona toistaiseksi ja takaisin töissä kahden viikon kuluttua. Seuraavasta lomasta ei sitten olekaan tietoa. Tässä olisi seuraavat kaksi viikkoa aikaa totutella mahdollista uutta tulokasta Naukulan tavoille, vaikka se suurin työ tulisi kyllä tietenkin Johatajatar Helmille.
Tapahtui sitten niin tai näin, Wilman muisto säilyy sydämessä ikuisesti.
"Tiedän mitä haluan, mut mammapa joutuu vain arvailemaan."
Naukulan Mamman pitää kyllä unohtaa se töihin meno ja jäädä täyspäiväiseksi bloggariksi ja palkata muutama bloggausassari, jos teillä on yhtäkkiä 144444444444444444444444444 kissaa. Se olisi varmasti blogimaailman ennätys!
VastaaPoistaMutta asiaan. Kysymys on vaikea enkä kokemattomana kissanomistajana osaa ottaa siihen kantaa. Toivottavasti joku muu osaisi! Kyllähän Helmille on varmasti kova paikka ja hyvin outo kokemus olla ensimmäistä kertaa yksin tuossa iässä.
Uusi kaveri voisi auttaa vanhan ystävän poismenosta tullutta mahdollista eroahdistusta (olipas outo lause). Ja eihän se tietenkään tarkoita, että rakkaan muisto olisi yhtään vähemmän rakas.
VastaaPoistaMutta ei kai tähän nyt voi sanoa juuta tai eitä :) Uskon, että osaat tehdä teille sopivan ratkaisun kisakaverin suhteen.
Minä vetkuttelin joskus liian pitkään yhden kissan kanssa.
VastaaPoistaMulla oli silloin joskus aikaa sitten Andy-niminen kissa ja siltä kuoli kaveri. Oltiin Andyn kanssa vuosi kaksin kun ajattelin että nyt loppuu kissakierre! Koin että vaikka Andy sai kaiken huomioni, se oli silti niin yksinäinen. Niin muutti meille Juuso.
Ja noh, kissakierrettä ei katkaissut mikään kun niitä on jo viisi =)
Jenni: Niin, sehän olisi tietysti yksi vaihtoehto? Paitsi, että kuka silloin hankkisi kissanruokaa?
VastaaPoistaKatja: Toivottavasti osaisinkin!
Katjusha: Niin, tuotakin olen ajatellut! Eli pitäisikö uusi kaveri hankkia pian. Apua! On tämä vaikeaa.
VastaaPoistaUusi kissakaveri vie ikävääkin vähän kauemmas, kun tilanne vaatii sinultakin niin paljon keskittymistä. En sillä etteikö surra saisi. Wilmaahan se ei korvaa tietenkään ikinä, mutta tuo varmasti aurinkoa teidän elämään ja uutta säpinää!
VastaaPoistaEhdottomasti kissakaveri!
VastaaPoistaVarmasti kummanki syrämmehen mahtuu uusi kissaystävä ja mikä parasta niin Helmi saa leikkikaverin mitä ei varmaan ihminen pysty korvata, tai pystyy mutta tuskin kokonaan..
Mutta tsemppiä valintoihin , kyllä se oma oikea valinta sieltä tulee!
Kyllä Helmi tarttee kaverin. Ainakin minun tuntemani sisäkissat nauttivat kovasti toistensa seurasta ja meidän 11 vuotta itsenäisenä metsäsäjäkissana elänyt Villiminttukin oppi saumattomasti nauttimaan toisten eläinten seurasta, kun siitä kertaheitolla, muuton jälkeen tehtiin sisäkissa. Tärkeä juttu on vaan se, että uusi kisukaveri olisi Helmille mieluinen, eikä sen testaaminen ole ihan helppoa..
VastaaPoistaVoi Helmi, taas kiusit Mammaa olemalla mystillinen! Riskinähän on, että kohta Mamma hilaa kotiin 144444444444444444444444444 kissakaveria, vaikka ei silti saa töistään 144444444444444444444444444-kertaista palkkaa katkarapujen ostoon. Kuinkas sitten käy perjantaiden?
VastaaPoistaOnnea ja ymmärrystä Helmi-neidin tulkintaan!
Oijoi. Vaikea kysymys. Lapsuudenkodissa otimme kaksi samanikäistä kissanpentua, eri pentueista. Ne tytöt eivät tulleet toimeen keskenään. Tai siis toinen oli erittäin dominoiva. En tiedä onko se normaalia, vai oliko toinen kissa vain hieman häijyluontoinen(?) Sen kokemuksen jälkeen minä ihmettelenkin suuresti kuinka teillä joillakuilla voi olla kaksi, ellei useampi kissaa yhtäaikaisesti. Tietysti se riippuu kissan luonteesta miten se suvaitsee toista lajitoveriaan. Ja onko kissa tottunut siihen että taloudessa täytyy olla toinenkin lajitoveri.
VastaaPoistaViisaita sanoja minulla ei ole antaa, mutta rohkeutta päätökseen!
Minua harmittaa edelleen, ettei Minnillä ole kissakaveria. Yritin hankkia sellaista liian myöhään Minnin totuttua jo olemaan ainokainen. Neidille ei siis sopinut alkuunkaan ihanan Mandy-Sannin tuominen hänen reviirilleen ja kaverista oli luovuttava.
VastaaPoistaHelmille sen sijaan yksinolo on outo tilanne. Itse yrittäisin nyt hankkia kaveria, mutta Mamma tietää ehdottomasti itse parhaiten mikä on hyvä.
Minä ottaisin kaverin, koska Helmillä on pennusta asti ollut kissakaveri.
VastaaPoistaSe on sitten eri asia minkäikäinen kaveri olisi hyvä. Usein suositellan pentua tai nuorta kissaa, jonka vanhempi voisi sitten vanhemman auktoriteetillä kouluttaa talon tavoille eikä tule sitä ikävää tilannetta, että vanhempi kissa kokee tulevansa syrjäytetyksi.
Ainakin joistakin löytöeläintaloista saa ottaa kaverin siten, että jos kissat eivät mitenkään tule toimeen keskenään, kissan voi palauttaa ja toisaalta sieltä voisi ainakin kysellä kissaa, joka on hyvin sopeutuvainen muita kissoja kohtaan. Silloin tilanne olisi lähinnä Helmin tassuissa eli kelpuuttaako uuden kaverin vai ei.
Niin, tai voisiko Mamma harkita sijaiskotitoimintaan ryhtymistä? Kissojen sijaiskodeille on varmastikin tarvetta ja sitä kautta voisi myös testata mitä mieltä Helmi olisi uudesta tulokkaasta. Sitten, jos joku sijaiskissa alkaa tuntua sekä Mammalle että Helmille sopivalta vaihtoehdolta, on sijaiskodin yleensä mahdollista adoptoida hoitokisu, jos sille joudutaan etsimään uusi koti.
VastaaPoistaJoo, Hesy ilahtuu kummin päin vaan - sijaiskoti tai vakikoti! Niin ilahtuu Helmi ja mammakin :-)
VastaaPoistaTäällä on hyviä mielipiteitä! Lähinnä sitä mitä itse sanoisin sanoin jo Virpi tuolla aiemmin. Ei se, että ottaa uuden kissakaverin, vie edesmenneitä rakkaita pois. Aina ne pysyvät muistoissa, ja uuden kissan kujeista tulevat myös mieleen monet menneiden kisumurujen tavat, rakastettavalla tavalla.
VastaaPoistaNuori kissa/pentu olisi varmaan helpoin. Kissanpentu on sitä paitsi niin hassu pikku otus, että siitä saa juuri tarvittavaa iloa - jättiannoksina - suuren surun keskelle. Hyvin tärkeää työtä pikkuiselta!
Helmi on tottunut olemaan laumassa, ei se varmaan nyt kärsikään, mutta pikkuinen toisi seuraa, tekemistä ja sisältöä.
Helmi on niin kissamainen! Arvoituksellinen tyttö.
Katjusha: Vähän samanlaisia ajatuksia täälläkin.
VastaaPoistaVirpi: Kiitos. Täällä onkin mietitty niin että savu nousee kohta korvista.
Millan: Kiitos. Ainakin Helmi on nyt ollut enemmän minun perääni ja jutteleekin enemmän.
Ella: Mystillisyys on Helmin toinen nimi. Ai kun sehän olikin Orvokki ;)
Myrsky: Ehkä se häijyluontoinen oli vain se pomo?
Minni: Niin, jotenkin tuntuisi siltä, että nopeasti tässä pitäisi edetä, jos etenemme.
Heidi: Minäkin ajattelin pientä kissaa, ei sitten olisi niin suuri uhka.
Anonyymi: Sijaiskotitoiminta on ehdottomasti hienoa! Olen kuitenkin itse niin helläsydäminen, etten uskoisi pystyväni kokemaan sitä mahdollista luopumisen tuskaa.
Zepa: Niin, iloa varmaan syntyisi roppakaupalla!
VastaaPoistaSaila: Minunkin mielestäni tähän on tullut varsin hyviä kommentteja! Pieni kisu olisi kyllä varmasti se helpoin ratkaisu.
Vaikea kysymys, toisaalta olen sitä mieltä että kissalla on varmasti ihan hirveästi lisävirikettä jos sillä on kaveri, ja sellainenkin kaveri on kiva jonka kanssa ei aina tartte bestis olla. Toisaalta Helmikään ei ole ihan nuori tyttö enää, ja uusi kissa reviirille voi aina tuoda vähän stressiä lisää. Oman pikku kokemukseni perusteella huomasin että meidän tyttökisu Aada jostain syystä tykkää enemmän pojista, ja ei varmaan olisi hyväksynyt Nannaa toisena naaraskissana aikuisena kovin helpolla. Eli jos ottaa kissakaverin, kannattaa ehkä minimoida riskit ja ottaa pentu ja vastakkaista sukupuolta, vaikka aikuisia kodittomana enemmän onkin. Muutenkin tuntuu että jos ihminen totuttaa oikein, yleensä kissatkin kaverustuvat helpommin.
VastaaPoistaOma ihminen kuitenkin tietää aina kissansa parhaiten, joten Helmin lisäksi varmaan Mamma myös tietää parhaiten mikä on oikea ratkaisu :) Tuo sjaiskotivinkki on siitä hyvä, että sitten jos huomaisi että kissat eivät tule toimeen, voi pennun luovuttaa eteenpäin ilman omantunnontuskia, koska se on tarkoituskin toiminnassa. Toisaalta jos kissat tulevat toimeen, vohan sijoituskoti ottaa kissan omaksikin, sehän on ihan sallittua :) Tavallaan ei sitten tarvitsis pelätä niin paljon sitä että uuden kissan joutuu luovuttamaan eteenpäin...
Mutta kuten sanottu, turha täällä on muiden löpistä, varmasti oma ihminen tietää aina parhaiten mikä on oikea ratkaisu kun parhaiten kissansakin tietää, voimia päätökseen, oli se kumpi tahansa :)
Minä kyllä tulkitsin Helmi Hempukan ensimmäisen lisäyksen (1) siten, että hän haluaa yhden kaverin, kiitos. Mutta mun tulkinnat menee kyllä helposti pieleenkin, että tiedä häntä sitten...
VastaaPoistaHankalaa on tosiaan! Toivottavasti asia ratkeaa parhain päin (kummin päin sitten onkaan) asap ;)
Me hankittiin Nekulle Nöpö kaveriksi melkein heti Nekun äidin *Miisun menetettyämme, koska ajattelimme, että Nekku ei halua olla ainoa kissa. No, kaikki ei mennyt helpolla, mutta ajan myötä nuo kaksi alkoivat kyllä tulla toimeen, joskin Nöpö otti johtajan paikan aralta Nekulta. Ennen Nöpön kuolemaa tuli meille Leevi ja nyt Leevi johtaa hommaa. Yli vuoden yhteiselon jälkeen ei ole havaittavissa minkäänlaista hellyyttä toista kohtaan, niin kuin oli Nöpöllä ja Nekulla. Kinkkistä on. Mutta Helmi on selvästi tasapainoisempi kuin Nekku, joka on hermoheikko ja pelkää ihan kaikkea. Jos päädyt ottamaan Helmille kaverin, kannattaa se tehdä suhteellisen nopsaan jo senkin takia, ettei Helmi ehdi tykästyä ainoana huomion saajana oloon:) Mukavaa viikonloppua teille!
VastaaPoistaNo, kissat on yksilöitä. Joku tykkää olla ite ja vain ihmisen kanssa (esim. Peto-vainaa), joku taas selvästi kaipaa kaveria (esim. Harmaa), joku taas lähinnä sietää kaveria (esim. Musta) :-D Olosuhteiden muutos on myös jokaisen kissayksilön kannalta erilainen juttu. "Olosuhteet" ollen tuossa sekä seura että ympäristö.
VastaaPoistaArpapeliä.
Kun meidan Tiger jai ainoaksi kissaksi muitten kuoltua han oli kauhean yksinainen ja tarvitsi kaverin. Otimme hanelle kaveriksi Peppie-pennun NHSPCA. Tiger ei ollut alussa ollenkaan innostunut asiasta, nukkui naapurin rapulla paivia. Ei suostunut olemaan kotona muuta kuin ruoka-aikana. Vahitellen oppi sietamaan Peppie ja opetti hanta jopa metsastamaan. Toi Peppielle hiiria ja vahti vieressa kun Peppie opetteli. Valitettavasti Peppie jai auton alle ja Tiger oli taas yksin. Emme ottaneet uutta kissaa hanelle kaveriksi ja sitten Tiger itsekkin nukkui pois. Meilla ei ollut kissoja 8:aan kuukauteen ja talo alkoi tuntumaan kauhean tyhjalta. Otimme sitten kolme kissaa samalla kertaa. Kaksi oli aikuista leikattua kissaa ja yksi kissanpentu joka oli 4 kuukautta vanha. Kaikki kolme tulevat toimeen aika hyvin. Sitten otimme neljannen kissan!! Eva oli parivuotias kun tuli meille. Yksi noista vanhemmista kissoista jahtasi Evaa jatkuvasti. Saimme olla aina vahtimassa heita. Kesti pari vuotta ennen kuin Cinnamon hyvaksyi Evan. Evan ongelma on myos se etta han on hyvin dominoiva kissa ja Cinnamon on pomo ja on aina ollut. Kylla kaikki tulevat toimeen nykyisin keskenaan mutta kukaan heista ei nuku toistensa kanssa.
VastaaPoistaEhka Helmi Orvokki tarvii toisen oranssin kissan. Meidan elainlaakari Dr. Bassett sanoo, etta oranssit kissat ovat easy going. Toinen mita han sanoo, etta poikakissat tulevat toimeen paremmin toisten kissojen kanssa kuin tyttokissat.
Olen varma etta loydat ihanan ystavan Helmi Orvokille Elainsuojeluyhdistykselta. Helmi Orvokki nayttaa tosi kiltilta kisulta.
Löysin tänne monen mutkan kautta ja ihan sattumalta. Olipa mukava lukea, myös nuo surullisemmat postaukset koskettivat. Samanlaisia kokemuksia on meilläkin , nykyisin kolmen kissan taloudessa. Kyllä Helmi voisi ilahtua kaverista, edes yhdestä. Meillä meni jonkin aikaa vanhan kissan totutellessa pennun seuraan oltuaan muutaman vuoden ihan ainokaisena, mutta nyt ovat parhaita kavereita. Kolmas tuli yllärinä ja siihenastinen kuopus oli tyytyväinen. Vauhtia on riittänyt!!
VastaaPoistaUskoisin, että Helmi nauttisi kaverista :)
Paljon hyviä kommentteja täällä. Itsekin olisin sillä kannalla, että kannattanee toimia nopeasti ennen kuin Helmi tottuu ainoan kissan elämään(ja lomien kannalta tietysti myös). Helmi ehkä oppisi olemaan ihan tyytyväinen saadessaan kaiken huomion, mutta varsinkin koska se on jo tottunut lajitoveriin, luulisi kaverin tekevän siitä kuitenkin sitäkin onnellisemman.
VastaaPoistaYmmärrän, että sijaiskotitoiminta tuntuu rankalta varsinkin eron kannalta, mutta juuri sillä tavalla pystyy testaamaan käytännössä kissojen suhteita (tosin hoitokissahan voi saada kodin jo ennen kuin ehtii kunnolla näkemään, miten kemiat osuvat yksiin). Hoidokista luopumista taas helpottaa juuri se, kun näkee, että oma kissa ei tule hoitolaisen kanssa toimeen. Minäkin tässä jo odottelen seuraavia hoitolaisia, koska Mindy hermostumisestaan huolimatta vaikutti siltä, että voisi hyvällä tuurilla tulla vastaan yksilö, jonka kanssa elämä sujuu - ja kuinkas sitä muuten kokeilisi.
Voi että miten tekisi mieli oikein suositella yhtä tiettyä kissaa. Mindyn emo nimittäin etsii kiireelliseti taas uutta kotia, mikä surettaa kovasti, on vielä ilmeisen lempeä tapaus. Mutta 3-vuotias tyttö ei todellakaan liene paras vaihtoehto eikä tietenkään muutenkaan tuputtamalla. :)
Toivottavasti hyvältä tuntuva ratkaisu löytyy, ja vieläpä selkeämpi kuin Helmin mystiset vihjailut. ;)
tippa linssissä täällä on luettu tämän viikkon postauksia, mutta kyllä jo piti hymyilläkkin: 144444444444! ja kiirehän teille näyttäis Helmihempukan kanssa tulla jos pari viikkoa on aikaa (lue onnittelut rivien välistä ;-))
VastaaPoistaKiitos kaikille kovasti kommenteista!
VastaaPoistaSaara: Mielessä on ollut vastakkaista sukupuolta oleva pentu, uskoisin sen olevan helpointa.
Henna, Friede ja Figo: Jos se tarkoitti One for...
Mustakissa: Haasteellista! Helmi ei ole arka, ehkä joskus vähän ujo. Olisiko Helmistä pomoksi kissalle? Minulle se nyt tietenkin on pomo. Se on sanomattakin selvää.
Zepa: Arpapeliä, sitä se tosiaan on.
Leena: On teilläkin ollut haasteita! Poikaa mietitään...
Maina: Niin minäkin uskoisin, kaveri tekisi varmasti hyvää.
Mindy: Olisipa se kunnia saada Naukulaan Mindyn äiti! Kuten kuitenkin itsekin sanoit, kolme vuotias tyttö ei taida olla se paras vaihtoehto tähän talouteen. Teidän sijaiskotitoiminta saa kyllä hatunnoston tältä suunnalta ja varmaan monelta muultakin. Siihen ei kyllä meikäläisen rahkeet riitä.
Monen Äiti: Kiitos! Oikein luit rivienvälistä. Surullista on ollut ja nyt haetaan iloa.
Oletpa sinä nyt vaikean arvailun edessä, kun Helmi ei suvaitse sanoa juuta eikä jaata, kirjoittelee vain ykkösiä ja nelosia tietokoneeseen. Pieni elämäniloinen pentu tekisi varmasti Mammalle ja Helmille terää, luulisin.
VastaaPoistaMiisa tuli meille viikko Ilonan kuoleman jälkeen, ja kyllä siinä huono omatunto oli. Tuntui jotenkin, että muka ei kunnioittaisi Ilonan muistoa kun ottaa heti uuden kissan vaikka eihän se niin ole.
VastaaPoistaUskon, että jokainen enkeliksi siirtynyt kissa haluaa seuraajan peräänsä jossa on aina ripaus edeltäjäänsä <3
Kysyin täälläkin kissojen mielipidettä ja sanoivat, että tottakai, kunhan ei tule meidän ruokakupille : )
VastaaPoistaSohvi tuli minulle aikanaan aikuisena pieneläinsuojalta kaksi viikkoa rakkaan Leevini poismenon jälkeen, en vain osannut olla ilman kissaa. Uusi kissa ei todellakaan hälvennä rakkautta edeltäjäänsä mutta omalla tavallaan helpottaa surua ja nimenomaan tuo iloa ja elämän jatkuvuutta.
VastaaPoistaSohvi eleli yksin 9kk ennen kuin otimme poikakissanpennun kaveriksi. Alkupäivät Sohvi inhosi tulokasta ja piti sitä tilaisuuden tullen "arestista" sohvan takana jonne ei itse mahtunut. Itku kurkussa vahdin ja hyssyttelin ja olin jo varma että James pitää palauttaa. Kaikki päättyi alkujärkytyksen jälkeen kuitenkin hyvin, viikossa James sulatti Sohvin sydämen ja ne ovat olleet erottamattomat siitä asti. Alkukuukausina Sohvi oli meitä ihmisiään kohtaan pidättäyvämpi kuin ennen mutta sekin oli onneksi ohimenevää.
Nyt useamman vuoden kokemuksella voin sanoa että päivääkään en ole katunut koska niin paljon seuraa noista on toisilleen. Toki välillä James meinaa massallaan ja poikamaisuudellaan jyrätä Sohvin joka ei ole painijatyyppiä mutta aina ovat riitansa sopineet. Onnea matkaan jos päädyt toisen kissan hankintaan toivottavat Laura, Sohvi ja James.
Paula, Onni, Mayo, Laura, Sohvi & James: Kiitos kommenteista! Kyllä täällä nyt olisi pentu poika tilauksessa ja pian olisikin!
VastaaPoista