Olin eilen rohkea. Lähdin keskustaan ostamaan lisää penturuokaa ja tapaamaan ystäviä tapaslautasen äärelle. Helmi ja Tarmo olivat kahdestaan viisi tuntia.
Kun tulin kotiin, puhui Tarmo taukoamatta. Leikimme huiskan kanssa ainakin kaksi tuntia ennen nukkumaan menoa. Koko yö olikin sitten yhtä itkua ja se jatkuu edelleen. Tarmo kaipaisi kovasti Helmin seuraa, mutta Helmi ei vielä helly kovin läheisiin tekemisiin. Kun Tarmo leikki lattialla huiskan kanssa ja Helmi pöydällä, kaikki oli hyvin. Sittenpä Tarmo päätti hypätä Helmin kanssa pöydälle ja se ei sitten enää sopinutkaan.
Eipä sitä muistanutkaan kuinka vähillä yöunilla mennään kun talossa on kissavauva. Toivon myös, ettei itku kuulu naapureille asti.
Onnittelut uudesta perheenjäsenestä : ) Päivä kerrallaan. Kyllä se kohta iloksi muuttuu. Muistan kuinka meidän pieni Cilla alistui täysin Muksun edessä, painoi päänsä maahan, että katso nyt, olen aivan vaaraton : )
VastaaPoistaTarmo-pieni. <3 Ei se Helmikään jaksa loputtomiin sua vastustella kun meidät muut kaikki oot jo ostanut puolella pennillä.
VastaaPoistaMammalle jaksuja. Se on vain vaihe :-)
Tsemppiä - kyllä Tarmosta ja Helmistä
VastaaPoistapikkuhiljaa tulee kaverit! :)
Mayo: Kiitos! Toivottavasti täälläkin käy hyvin.
VastaaPoistaZepa: Mitä nopeammin sen parempi! Vielä olisi tämä viikonloppu ja seuraava viikko. Sen jälkeen sitten joutuisin jättämään nämä tänne kahdestaan.
Sirpa ja Kollo: Kiitos! Toivotaan, toivotaan.
Kyllä Helmi pian heltyy ja hyväksyy Tarmon kaverikseen, sillä on se Tarmo niin suloinen pikkuinen, ei ole muuta mahdollisuutta!
VastaaPoistaKyllä ne ovat niin ihania nuo molemmat. Ja haistan jo pientä lähestymistä suhteissa, joten kyllä se siitä. Toivottavasti ensi yönä teillä jo nukutaan:)
VastaaPoistaKyllä sä voit hyvin jättää ne viikon päästä, kun nyt jo osasivat olla viisi tuntia hieromassa välejään :-))
VastaaPoistaAi niin, jos Tarmo vänisee, sitä voisi yrittää harjata hammasharjalla. Kosketus muistuttaa ison kissan kieltä. Tää kokeiltiin meillä silloin kun Harmuli oli pieni ja itki ekaa iltaa emon ja sisarusten perään. Se väninä loppui heti kun hammasharja silitti!
VastaaPoistaHih, huomasin, että Tarmo on päässyt sivupalkkiin harjoittelijaoppilaan tittelillä. Toivottavasti hän ylenee pian mallioppilaaksi ja sitä kautta Naukulan vakiojäseneksi. Tosin mun mielestä hän on jo ihan mallikas ja vakio. <3
VastaaPoistaNäitä lukiessa täytyy kyllä todeta että meillä taisi mennä epätavallisen helposti silloin kun Figo tuli. Frieden ainoa murhe oli että kakara ei pysynyt paikallaan tarpeeksi kauan että sen olisi saanut pestyä (ei ehtinyt kuin hätäseen korvat lipaista). Siitä tuli äiti välittömästi :D
VastaaPoistaNyt me toistetaan itseämme, mutta ei kai se haittaa. Tsemppiä tsemppiä! Uskotaan että ne jo viikon päästä pärjää kaksin työpäivän ajan :)
Kyllä siellä vielä rokkaa syödään. Unnan ja tätikissojen väleihin verrattuna teidän meno vaikuttaa ruusuisen lupaavalta ;)
VastaaPoistaMuistan hyvin, kuinka ensimmäisenä jouluna nelikuinen pikkukissa oli tädeistään Hurjan Pelottava ja kuinka mahdottomasti pienelle piti pörhistellä, kun se sanoi "kur!" ja tassutti häntä pystyssä kohti kissakavereita. Harmi, ettei siitä kaveruudesta paljon mitään tullut (paitsi Vapun kanssa), vaikka Unna olisi tuolloin paljon mieluummin tahtonut kissa- kuin ihmiskavereita.
Myrsky: Ei voi sanoa muuta kuin, että toivotaan!
VastaaPoistaMustakissa: Uni olisi tarpeen, minulle ainakin. Naukut vetivät reilut viiden tunnin päikkärit.
Zepa: Kiitos vinkistä! Kokeilin heti, mutten tiedä minkälaisen vaikutuksen teki. Toinen oli ihan untenmailla ja puhkiväsynyt. Ei edes karkuun lähtenyt.
Jenni: Juu, harjoittelija on vielä ;)
Henna, Friede ja Figo: Niin, että noinkin helppoa voi sitten olla!
Ella: Kun ihana Unnakin oli hieman ujo, niin kauanko teillä meni aikaa kun ihmisiin sopeutui?
Ihana Unna oli enemmän kuin "hieman" ujo ;) Määritelmästä riippuen puolikesy tai -villi tullessaan.
VastaaPoistaTytsy antoi silittää suunnilleen kahden kuukauden kuluttua meille muuttamisestaan. Taustana oli siis puuvarastossa asuminen hieman yli kolmikuiseksi ja hyvin vähäiset ihmiskokemukset, sillä vain Unnan reippaammille sisaruksille oli liiennyt silitysaikaa pikkupentuna.
Pakollisia koppamatkoja ja loishäätöjä lukuunottamatta emme lähestyneet pientä lainkaan, vaan annoimme rauhassa tottua ihmisseuraan. Tietenkin jututettiin, syötettiin herkkulihoja kädestä ja leikitettiin niin paljon kuin pystyttiin. Utelias kisukatti alkoi pian viihtyä samassa huoneessa Linnasta ihmisiä tarkkailemassa ja sittemmin kiivetä sohvalle seuraksi. Kun mitään kamalaa ei tapahtunut, vaikka samalla sohvalla jopa nukkuikin, uskalsi Unna nukkua vähitellen keskemmällä sohvaa ihmistä lähempänä. Kosketusetäisyydellä nukkuvaa tai unen pöpperöistä pikkukissiä on tietysti helpointa totuttaa silitykseenkin :)
Hienoa tuossa yhteiselossa on ainakin se, että Helmi tietää arvonsa. Nyt sen osaa nähdä tuolta kantilta, kun meillä jo toistamiseen näkyy Mindyssä tarpeetonta alistumista pikkukakaran edessä. Toivotaan, että ainakin itku jäisi Tarmolta pian unholaan.
VastaaPoistasiis Wau - Wauwa :-) punainen pikkupoika Tarmo, ihana!!!
VastaaPoistaKiitos Ella! Lohdullista kuulla tuo Unnan alku. Ei ole teillä ollut helppoa. Hienoa kärsivällisyyttä teiltä!
VastaaPoistaMindy: Voi toista! Toivottavasti yhteiselo sujuu paremmin tällä kerralla, ainakin blogin kuvista näyttäisi siltä?
Monen Äiti: Juuri niin, vauva tuli taloon! :)
Unnan alku on samanaikaisesti sydäntä riipaiseva ja hyvin kannustava. Ujoliinista voi tulla arvonsa tunteva esiintyjäkissa, joka näyttää taitonsa jopa maailmanlaajuisessa tietoverkossa. <3
VastaaPoistaJenni: Niin on. Unnan pentutarinaa on niin ihana lukea. Saa toivoa tähän ja sitten vielä kun tietää millainen hurmuri toisesta on tullut ♥
VastaaPoistaUnnan kesyyntyminen on kirkkaasti palkitsevimpia asioita, mitä olen tähän mennessä kokenut. On ehdottoman mielenkiintoista katsoa, kuinka kissalle pikku hiljaa kehittyy se itseluottamus ja ihmisluottamus :)
VastaaPoistaElla: En yhtään ihmettele! Sietää olla ylpeä saavutuksesta. Täältä hatunnosto siihen suuntaan.
VastaaPoista