tiistai 25. lokakuuta 2011

Takapakkia ja tunnustus

Kiitos Elina!

Naukulaan tulla tupsahti tunnustus Elinalta. Kaunis kiitos siitä!



Tunnustuksen saajan pitää:
1. Kiittää tunnustuksen antajaa.
2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle.
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta.
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään.

Tässä tulevat tunnustukset, olkaapa hyvät:
  • Illalla Helmi näytti pikku-ukolle kaapin paikan ja se on sohvan alla.
  • Tarmon murina kuten myös kehräys ovat varsin miehekkäitä. Sellaisia rinnasta kumpuavia.
  • Äitiä kannattaa totella - jos olisin laittanut pahvia pikku-ukon vessan taakse seinää suojaamaan, ei seinä olisi ollut ripulikakassa tänä aamuna.
  • Ihmesieni on hyvä siivousväline.
  • Tarmo nukkui alakerrassa, eikä itkenyt yhtään. Itku alkoi vasta kun Helmin kanssa heräsimme.
  • Sen jälkeen pikku mies tuli yläkertaan, hyppäsi sängylle ja kehräsi.
  • Paras uni on yhden heräämisen jälkeen tuleva uni. Mieluiten kahden kissan välissä.
  • Tarmo on käynyt yöllä salaa syömässä Helmin iltaruuan jämät. Diabetes raksuihin ei onneksi ollut koskettu.
Tällä kerralla emme haasta ketään, vaan kaikki halukkaat saavat tunnustaa ja ottaa tunnustuksen mukaansa.

2 kommenttia:

  1. Anteeksi vaan Helmi Orvokki, mutta onko tuo pieni tiikeri uusi lelusi?! Siis teillä on PENTU! Kääk! Kauhee stressi iski heti ja hikikarpalot kostuttivat otsikseni....mä niin rasitun pennuista! Mutta Kalle ja Eikka hyppivät riemusta.

    VastaaPoista
  2. Sulo: Voi olla, että Helmi Orvokki jakaa tunteesi ajoittain!

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.